Pauli Vahteralta on viime aikoina tullut niin kovaa faktaa kehiin, että mies hakkaa mennen tullen ja palatessa suomalaiset toimittajat. Hienoa Perttelin suuri poika! 

Mummojen hinta

Neljäsataa mielenosoittajaa marssi maanantaina Kolmen sepän aukiolta Narinkkatorille vaatien kahden ulkomaalaisen isoäidin jäämistä Suomeen.

On helppo samaistua iäkkääseen vanhukseen. Samanlaisia mielenosoituksia Suomessa ei ole pidetty sotaveteraaniemme tai muiden vanhustemme puolesta, koska he eivät henkilöidy samalla tavalla kuin mediassa päivittäin esillä olevat kaksi mummoa.

Mutta olisivatko kaikki 400 olleet mukana loppuun asti, jos jokaiselta olisi kerätty 1000 euron mummomaksu? Sillä kyse on paitsi hyvästä sydämestä, myös satojen tuhansien eurojen kustannuksista mummoa kohden.

Tämä kirjoitus perustuu TV2:n Ajankohtaiselle kakkoselle 1.6.2010 tekemääni selvitykseen mummon hinnasta dokumenttia ”Mummot ja poliitikot umpikujassa” varten.

Mitä tarkoittaa oleskelulupa Suomessa?

Jos mummo tulee Suomeen 67 vuotiaana ja elää keskimääräisen suomalaisen naisen iän 83 vuotiaaksi, hän asuisi Suomessa 16 vuotta. Miehet elävät 76 vuotiaaksi, joten he asuisivat Suomessa 9 vuotta.

Tehdään muutamia tosielämään perustuvia olettamuksia:

• mummot ovat sairaita, eivätkä pärjäisi kotimaassaan ilman apua
• mummot saavat aluksi oman pienen asunnon tai lisähuoneen lastensa kotoa
• sairauden takia he joutuisivat jossain vaiheessa laitoshoitoon
• ennen laitoshoitoa he saavat kotihoitoa
• laitoshoidossa ollaan Suomessa tyypillisesti 3 vuotta
• laitoshoidossa oloaikaa on pyritty vähentämään, mutta sitä ennen heitä sijoitetaan palvelutaloihin, joiden kustannukset ovat huomattavat
• terveydenhoitokustannukset ovat keskimääräistä korkeammat
• kaksi viimeistä vuotta ovat erittäin kalliita terveydenhoidon kannalta
• lasten luona asuva mummo saisi omaishoidon tukea
• kun mummo saa oleskeluluvan, lapsilla ei ole velvollisuutta maksaa hänen elatustaan
• mummon ulkomailta tuleva eläke tms tulo on Suomen menoihin verrattuna liian pieni omaan elatukseen
• mummo saisi toimeentulotukea ja viiden vuoden täällä asumisen jälkeen maahanmuuttajan erityistukea
• mummo ei tule oppimaan suomen kieltä ja tarvitsee tulkkipalveluja

Oleskeluluvan saanut henkilö on oikeutettu kaikkiin Suomen yhteiskunnan palveluihin, eikä lasten mahdollisilla lupauksilla ole mitään merkitystä juridisesti. Käytännössä lasten tulot harvemmin edes riittäisivät laitospaikkavaiheessa. Laitoksissa yksi hoitovuorokausi maksaa 100-150 euroa.

.
Toimeentulotuki ennen erityistuen alkamista, 5 vuotta,  417  e/kk,  5.004 e/v, 25.020 e/Suomessa olo aika yht
Asumismenot,  7 v , 300 e/kk, 3.600 e/v, 25.200 e/yht
Kodin perustamiseen liittyvät menot, 5.000 e/yht
Maahanmuuttajan erityistuki 5 v, 584 e/kk, 7.010 e/v, 35.048 e/yht
Omaishoidon tuki 5 v,  500 e/kk,  6.000 e/v,  30.000 e/yht
Kotihoito 2 v,  40 e/vrk, 1.200 e/kk,  14 400 e/v,  28.800 e/yht
Laitoshoidon kulut (Tehostettu palvelu-asuminen) 3 v, 100 e/pv,  3.000 e/kk, 36.000e/v,  108.000 e/yht
Terveydenhoitokulut ./. 2 viimeistä vuotta 8 v, 2.000 e/v,  16.000 e/yht
Terveydenhoitokulut, 2 viimeistä vuotta 2  v, 20.000 e/v, 40.000 e/yht
Tulkkauskustannukset 10 v, 300 e/v,  3.000 e/yht
Maahanmuuton viranomaiskustannukset 1.500 e/yht
Muut julkiset palvelut 10 v,  1.500 e/v,  15.000 e/yht
Yhteensä 10 vuotta, yht. 332.568 euroa, eli yhteensä 300.000 euroa.

Kaksi mummoa maksaisi siis 600 000 euroa. Jos lakimuutoksen jälkeen hakijoita olisi sama määrä kuin nyt eli 300 ja heistä hyväksyttäisiin 80 %, aiheutuisi mummoista 72 miljoonan euron menot. Rahamäärä otettaisiin velaksi, joten siitä aiheutuisi vuodessa 10. vuotena 20 miljoonan euron korkokulut. Myös korot maksettaisiin velaksi. Jos joka kymmenes EU:n ulkopuolelta Suomeen tullut toisi mummon mukanaan, olisi 5000 mummon menot 1,5 miljardia euroa.

Laskelmaa voidaan kritisoida sanomalla, että mummot työllistävät monin eri tavoin kodinhoitajia, lääkäreitä, rakentajia, kauppiaita jne. Kun mummot ostavat ruokaa saa valtio arvonlisäverotuloja. Suomeen on tulossa ulkomaita myöten hoivapalveluja tuottavia yrityksiä, joten voidaan väittää, että mummot työllistävät sijoittajia pörssipelureita myöten.

Tällainen yhteiskunnan osavoitto mummoilla voisi olla perusteltavissa, jos suomalaisten palvelut olisivat maksimissaan ja silti maassamme olisi työttömiä. Käytännössä suomalaisten palveluja ajetaan kaikkialla alas ja työvoimaa siirretään enenevästi maahanmuuttajien palveluihin. Mummoja työllistävät suomalaiset voisivat ahkeroida samalla rahalla suomalaisten hyvinvoinnin puolesta.

Perheenyhdistäminen yhteiskunnan maksamana on yksi suomalainen hulluus. Jos kansakunnan velkataakalle haluttaisiin tehdä edes yksi helpotus, pitää perheenyhdistäminen kaikissa muodoissaan lopettaa heti. Jos perhe katsoo tärkeäksi asua yhdessä, ei silloin pidä lähteä kauas kotoaan. Yhteisöllistä vastuuta, joka koskee jokaista suomalaista veronmaksajaa, ei tällaisissa asioissa voi olla.

Suomen nykykansalaisilla on todellinen vastuu tulevien sukupolvien elinmahdollisuuksista, eikä tänään elävistä kaikista maailman ihmisistä. Jonkinmoinen paradoksi tässä keskustelussa on sekin, että Venäjä on valtiona moninverroin Suomea rikkaampi.

Hyviä asioita maailmassa riittää

Vaatimukset hyvien asioiden puolesta eivät maailmasta lopu. Kun kaikki mummot on saatu Suomeen, alkavat vaatimukset tasa-arvon nimissä vaarien puolesta. Kun yksin asuvat mummot ja vaarit on saatu Suomeen, alkavat vaatimukset mummo- ja vaariavioparien puolesta. Kun tämä pää on saatu auki, ovat vuorossa kummitädit.

Jokainen meistä kykenee esittämään avun tarpeessa olevaa, jos palkintona on 100 000 euron lottovoitto. Jokainen meistä osaa kertoa, miksi juuri minä olen se, jolle lottovoitto pitää antaa. Koko perhe ja ystävät pystyvät esittämään, että juuri tämä heidän sukulaisensa ansaitsee lottovoiton, itse asiassa hän kuolee, jos hän ei voittoa saa. Toimittajat pääsevät helpolla kun käyvät haastattelemassa asianosaisia. Ammattitaitoon ja –etiikkaan kuuluvasta tasapuolisuudesta ei ole tietoakaan.

Nykyajan vaatijoilla on oma napa liian lähellä. Kun on eletty Suomessa muutama vuosi ja verojakin maksettu, katsotaan että se oikeuttaa isovanhempien tulon Suomen sosiaaliturvan piiriin. Näin katkaistaan elämän ketju, jossa ihminen elättää omalla työllään oman aikansa eläkeläiset. Sen jälkeen seuraava sukupolvi elättää omalla työllään edellisen sukupolven eläkeläiset. Ulkomailta tulevat lähtevät siitä, että he voivat tulla ohituskaistalta Suomen sosiaaliturvan piiriin. Useat tulevat itsekin sosiaaliturvan varassa elätettäviksi ja tuovat tänne niin lapsensa, sisaruksensa kun vanhempansakin. Onhan pankin taikaseinä ehtymätön.

Juuri näitten hyvien tarkoitusten takia Suomen valtiolla on yli 70 miljardin euron velka. Velan määrää on vaikea hahmottaa. Jokaisen meistä tulisi päivittäin katsoa minuutin ajan sivua Velkakello.fi. Se kertoo, kuinka nopeasti Suomi velkaantuu. Velka jokaista kansalaista kohden on jo yli 13.000 euroa. Ajattelevatko kansalaiset niin, että mitä enemmän saamme Suomeen ulkomaan kansalaisia, sitä pienempi velka on yhtä täällä asuvaa kohden. Ettei vaan kävisi päinvastoin.

Apua! Orkesteri lauloi 1985 ”Maksamme velkaa” Juice Leskisen sanoin Afrikan puolesta. Vuonna 2030 lapsemme ja lasten lapsemme laulavat myös ”Maksamme velkaa”. He tuskin menevät Narinkkatorille pitämään kunniamielenosoitusta nykyisten päättäjiemme puolesta.

”Mitä tukia on mahdollista saada, nyt kun muutetaan yhteen poikaystävän kanssa, eli ollaan avoliitossa?”

Pauli Vahtera

KHT, kauppatieteen kandidaatti

Otsikko on Suomi24-kysymys

Valtio maksaa asumistukia 528 ja opiskelijoiden asumislisiä 271 miljoonaa euroa. Toimeentulotuen sisällä maksetaan asumiskustannuksia yli 100 miljoonaa. Lisäksi yhteiskunta maksaa erilaisia erityisryhmien asumismenoja. Vaikkei asuntovelan korkovähennystä huomioisikaan, asumistuen määrä ylittää miljardi euroa vuodessa.

Kun KELA maksaa asumistuen, ovat myös kunnat alkaneet asuntokikkailun. Helsingin kaupungin Asuntotuotantotoimisto ATT rakennuttaa kovan rahan asuntoja, joihin se ottaa asukkaiksi myös maahanmuuttajaperheitä, jolloin valtio maksaa suurimman osan asumismenoista kolmen vuoden täyden korvausjakson jälkeenkin. Kaupungin virkamies selittikin maahanmuuton hintaa tutkivalle, että uusissa luksustason asunnoissa asuvien maahanmuuttajien asuminen ei maksa kaupungille mitään.

Hyvätuloinen suomalainen aviopari voi pääkaupunkiseudulla ostaa 300.000 euroa maksavan asunnon. Perhe joutuu maksamaan asuntoaan vuosikymmenten ajan. Eläminen asuntovelan kanssa on niukkaa ja paljosta joudutaan kieltäytymään.

Sosiaaliturvan varassa voi tänään elää asunnossa, joka maksaa 400.000 euroa. Esimerkiksi maahanmuuttajille on annettu tällaisia asuntoja Helsingissä, koska tavoitteena on estää maahanmuuttajien ghettoutuminen ja asuminen samalla asuntoalueella. Monilapsisille perheille ei suurasuntoja ole riittävästi kaupungin vuokrataloissa, minkä vuoksi monet sosiaaliturvan varassa elävät perheet ovat saaneet asunnon uusista kovan rahan asunnoista.

Esimerkki tällaisesta asunnosta voidaan katsoa YouTubesta (2/3 osa, http://www.youtube.com/watch?v=tqffZXahL38 0:17  ja 0:59), jossa on vielä nähtävissä Yle TV1:n helmikuinen ohjelma Maahanmuuton hinta.

Liian hyvä asumistaso yhteiskunnan rahalla johtaa siihen, että perheeltä viedään kaikki mahdollisuudet pyrkiä elättämään itse itsensä. Kalliissa asunnossa asuva ei pysty koskaan ansaitsemaan niin paljon, että hän voisi omilla rahoillaan asua paremmin. Ei, vaikka hänestä tulisi ministeri. Kun asuntoon maksetaan vielä verorahoista kaikki kalusteet ulkomailta tuotavia luksusparivuoteita myöten, on viety viimeisetkin kotoutumisen mahdollisuuksien rippeet.

En tässä kirjoituksessa kritisoi yksittäisiä ihmisiä, koska he toimivat omaksi parhaakseen niin pitkälle kuin yhteiskunta sen katsoo oikeudeksi ja kohtuudeksi. Sen sijaan kritisoin tätä järjestelmää, joka mahdollistaa yksittäiselle ihmiselle kohtuuttoman edullisen elämisen verrattuna niihin, jotka sinnittelevät omalla työllään niukkojen tulojensa kanssa. Aivan liian usein nämä omatoimiset ihmiset elävät niukemmin kuin ne, jotka elävät sosiaaliturvan varassa.

Järjestelmä on luonut kummallisen hirviön. Kun yhteiskunnan hyväksikäyttäjiä on yhä enemmän, virkamiehet ovat alkaneet käyttäytyä kuin epäilisivät kaikkien olevan välistävetäjiä. Tästä kärsivät etenkin yrittäjät. Maahanmuuttajia ei kuitenkaan sovi epäillä, jolloin he ovat saaneet etuisuudet, jotka ovat täysin kohtuuttomia niin heidän kuin suomalaistenkin kannalta.

Asumiskikkailu alkoi armeijasta

Asumiskikkailu alkoi kun armeijaan siirtyville nuorille alettiin maksaa asuntovuokrat armeija-aikana. Nyt aivan liian moni osaa järjestää itselleen vuokra-asunnon ja sinne kaverin asumaan siten, että armeija-aikana yhteiskunta maksaa kaiken. Samoin monet 18 vuotta täyttäneet osaavat mennä valittamaan siitä, kuinka vaikeaa on asua kotona. Ei hätää, sosiaalitoimisto järjestää asunnon, kalustaa sen ja maksaa asunnon vuokran. Tiedän tapauksen, jossa ilmainen kalusto alkoi kyllästyttää ja kun sosiaalitoimisto ei antanut uusia kalusteita, nuori pisti itse asunnon palamaan. Jos olisin sosiaalivirkailija, sanoisin että asu siellä tuhkan keskellä, jollet halua itse siivota, mutta uusia kalusteita ei tule. Mutta ei, nuorelle annettiin hotelliasuminen, kunnes sosiaalivirasto löytää uuden asunnon. Härskiys palkitaan.

Mitä hullumpi kaupunkitarina, sitä todennäköisemmin se on totta. On lukuisia tarinoita siitä kuinka yksinhuoltajaäiti asuu kaupungin asunnossa ja sinne muuttaa mies, jolla on myös kaupungin maksama asunto. Tyhjäksi jäävä asunto vuokrataan pimeästi eteenpäin.

Oleskeluluvan saanut vastaanottokeskuksen asukas kikkailee yhä useammin asunnoilla siten, että hänen lähipiirinsä järjestää asunnon. Takuuvuokra maksetaan vastaanottokeskuksissa säästyneillä rahoilla tai lähipiirin toimesta. Kun asuntoon on päästy, sosiaalitoimen on pakko maksaa asunnon vuokra, vaikka vuokra olisi korkeakin.

Nuoret perheet, jotka itse maksavat elämisensä ja asumisensa, joutuvat muuttamaan yhä kauemmas periferiaan pääkaupunkiseudulta. Sen sijaan keskustassa ja sen läheisyydessä asuu yhä enemmän asukkaita, joiden asumisen maksaa yhteiskunta, vaikka he eivät ole edes aikeissa mennä töihin. Tämän nurinkurisen tilanteen voi korjata vain sillä, että kansalaiset, joiden eläminen maksetaan yhteisistä varoista, siirretään pois kaupunkien keskustoista ja kauemmas pois pääkaupunkiseudulta. Suomessa on tyhjillään kokonaisia kerrostaloja, ja niiden käyttöönotto on paljon edullisempaa kuin rakentaa Helsinkiin uusia asuntoja.

Lakia tulee muuttaa siten, ettei kokonaan sosiaaliturvan varassa elävä työikäinen kansalainen voi vapaasti päättää, missä hän asuu. Jos kyse on oleskeluluvan saaneesta turvapaikan hakijasta, turvallisuus voidaan taata kaikkialla Suomessa. Enemmän vaatiminen ei ole kohtuullista.

Silloin perheille voitaisiin antaa isommat asunnot, jos asuntojen koko on joku ongelma. Helsingin Sanomat kirjoitti 18.3.2010 siitä, kuinka somalit asuvat ahtaasti. Esimerkkiperheen kahdella perheenjäsenellä oli Espoon Olarissa 59 neliön asunto, jonne isä ei mahdu kolmanneksi. Jokainen oman asunnon ostanut osaa arvioida kuinka kohtuutonta tällainen valittaminen on.

Suomalaisen elämänmenon kannalta kohtuuttominta on tukea moniavioisuutta siten, että jokaiselle yksinhuoltajana esiintyvälle vaimolle annetaan asunto ja myös mies saa oman yhteiskunnan maksaman asunnon. Veronmaksajat toimivat meille kuulumattoman kulttuurin aisankannattajina.

Asumistukea voitaisiin edelleen maksaa keskusta-asunnoista työssä käyville pienipalkkaisille perheille. Näin mahdollistetaan se, että pienituloisetkin voivat asua pääkaupunkiseudulla ja turvataan pienipalkkaisten, mutta välttämättömien töiden tekeminen. Yhteiskunnalle tulisi nykyistä halvemmaksi myös menettely, jossa pienipalkkaisten palkkoja korotettaisiin, jotta he voisivat itse maksaa asumisensa. Kotikaupungissaan pitkään asuneet eläkeläiset toki saavat asua myös asumistuetussa asunnossa.

Päättäjämme pitävät sosiaaliturvan varassa asuvia pieninä lapsina. Siksi he maksavat asunnon vuokraan tarvittavat rahat asukkaan tilille. Tiukatessani perustetta tälle rahan siirrolle, sosiaalitoimen virkailija sanoi syyksi, että niin opetetaan asukas käyttämään rahaa. Ja hyvin ovat oppineet. Jotkut pitävät rahat itse ja käyttävät vuokrarahat erilaiseen kivaan. Rahoilla jopa matkustetaan lomalle kotimaahan, josta on paettu hengen uhalla. Kun tullaan Suomeen takaisin on vuokrat maksamatta, mutta ei hätää, sosiaalitoimi ei laita asukasta kadulle, vaan maksaa kiltisti toiseen kertaan vuokrat. Jos nyt ei muuta osata tehdä, pitäisi vuokrat maksaa suoraan sosiaalitoimesta vuokranantajalle ja tämä kikkailu loppuisi. Vuokran omavastuuosa voidaan tällöin vähentää suoraan toimeentulotuesta.

Yksi asumisen paradoksi on, että sosiaalitoimi maksaa työttömien maahanmuuttajien kaikki asumiskustannukset luksusasuntoja myöten, mutta monet työperäiset maahanmuuttajat elävät ahtaasti parakeissa tai kuin sillit suolassa kerrostaloasunnoissa. Media ja hyvät ihmiset ovat kiinnostuneita vain tänne tulleiden kerjäläisten ja varkaiden asumisoloista, eivätkä pysty näkemään kokonaisuutta.

Kaikkea ei voi saada. Jos haluamme tänne paljon sosiaaliturvan varassa eläviä maahanmuuttajia, on meidän hyväksyttävä asumiskeskittymät, jotka ghettoutuvat ajan myötä. Yhteiskunnalla ei yksinkertaisesti ole varaa antaa jokaiselle maahanmuuttajalle asuntoa kovan rahan asunnoista hyvillä asuntoalueilla.

Itsemaksavat maksavat entistä enemmän

Helsingissä on jatkuva asuntopula. Tänne tulevilla maahanmuuttajilla on etuoikeus kaupungin maksamiin asuntoihin. Tämä osaltaan pitää asuntojen hintaa korkeana. Asumiskulunsa itse maksavat tulevat maksumiehiksi kahta kautta: ensin maksetaan omat korkeammat asumiskulut ja sitten korkeampien verojen kautta muitten asumiskuluja. Asuntovelallisen elämä ei lopu koskaan: kun asunto on maksettu alkaa asuntojen peruskorjausten maksaminen.

Viime vuonna kiinteistöveron tuotto kunnille on noin 987 miljoonaa euroa, joka on noin 60 miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuonna. Noin 70 prosenttia kiinteistöverosta kertyy aikaisempien vuosien tapaan rakennuksista ja maapohjan osuus on noin 30 prosenttia tuotosta

Asuntoyhtiöiden peruskorjaukset maksoivat toissa vuonna yli miljardi euroa, aravavuokratalojen noin 200 miljoonaa euroa. 1960-70 -luvuilla rakennettujen kerrostalojen remontit tulevat moninkertaistumaan lähivuosina. Remontit sisältävät arvonlisäveroa jo nyt 18 % ja jatkossa arvonlisävero nousee. Myös vuokrissa ja yhtiövastikkeissa on paljon arvonlisäveroa eri muodoissa. Valtio ja kunnat tulevat ottamaan yhä suuremman osan asumisen kustannuksista.

Asuntovelkojen korkovähennyksiä tullaan rajoittamaan ja ehkä poistamaan kokonaan 10 vuoden kuluessa. Jotkut puhuvat kuvitteellisen asumistulon verottamisesta tajuamatta, että asumisesta maksetaan jo nyt veroja eri muodoissa miljarditolkulla.

Samaan aikaan asumisen vapaamatkustajia on yhä enemmän ja heidän määränsä tulee lisääntymään mm. koska Afrikan väestöräjähdyksen kiihtyminen kasvattaa edelleen tänne tulevien määrää.

Helsinki rakentaa yli varojensa

Helsingissä oli vuonna 1970 483.000 asukasta. 40 vuodessa asukkaiden määrä on noussut 583.000:een eli vain satatuhatta. Lounais-Sipoon pakko-ottamisen myötä kaupungin asukkaiden määrää halutaan nopeasti lisätä, vaikka Sipoo onkin osoittautunut vaikeaksi rakennuspaikaksi vanhoine merenpohjineen ja vaikeine kallioineen. Mistä muualta uudet asukkaat saataisiin kuin ulkomailta?

Kaupunginjohtaja Pajunen on esittänyt, että vuoteen 2025 mennessä 20-25 % helsinkiläisistä puhuu muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään. Jos suomalaisia ei häädetä asunnoistaan, tarvitaan 120 000 uutta maahanmuuttotaustaista asukasta, jotta kaupunginjohtaja Pajusen esittämä 25 %:n määrä saavutetaan. Maahanmuuttajat ovat usein nuoria, joten heillä ei vielä ole paljon lapsia. Jos perheessä on maahan tullessaan kolme henkeä ja perheelle annetaan Helsingistä kolmen huoneen ja keittiön asunto, tarvitaan 40 00 uutta asuntoa. Hintatilastojen mukaan Helsingin Vuosaaressa tuon kokoiset uudemmat asunnot maksavat 230 000 euroa. Isompaa asuntoa tarvitaan kun perhe kasvaa.

Maahanmuuttajien uudet asunnot maksaisivat yhdeksän miljardia euroa vuoteen 2025 mennessä. Toki osan tästä maksaisivat hyvätuloiset maahanmuuttajat itse.

Helsingin verotulojen määräksi on arvioitu vuonna 2010 1,8 miljardia euroa, joten maahanmuuttajien asuntojen hankkiminen veisi viiden vuoden ajalta kaikki verotulot. Hankintahinnan lisäksi on maksettava asumisen vuosimenot, mm. suuret korot, koska kaupunki rakentaa uusia asuntoja velaksi. Aikaa väestörakenteen muutokseen on vain 15 vuotta.

Helsingin kaupungin konsernivelat lisääntyivät viime vuonna 427 miljoonaa euroa 4,3 miljardiin euroon. Myös Turku on maahanmuuttajien kaupunki. Turussa viime vuonna konsernitaseen velat lisääntyivät 44 miljoonalla eurolla. Valtion velasta puhutaan huolestuttavaan sävyyn huomaamatta, että myös kuntien velat ovat hirmuisia jälkipolville maksettaviksi. Jokaisen helsinkiläisen lapset ja eläkeläiset mukaan lukien kaupungin velka ja osuus valtion velasta on jo 19 500 euroa. Työssä käyvää kohti velkaa on 36 000 euroa.

Jokainen edes välttävästi Elon laskuoppia osaava ymmärtää, ettei Helsingillä eikä Suomella yksinkertaisesti ole varaa massiiviseen maahanmuuttoon. Ei hyvinvointi-Suomen kaikkia muita palveluja voida ajaa alas, jotta rahaa jäisi riittävästi maahanmuuttajien asuttamiseen.

Eikö tämä saisi olla totta?

Viime vuosikymmeninä länsimainen media on lisääntyvässä määrin julkituonut perinteisestä kristinopista poikkeavaa ja suorastaan halventavaa materiaalia suuren yleisön ulottuville. Radikaalit, revisionistiset ja liberaalit (r)aamatun tulkinnat saavat järjestään suuremman huomion kuin se mihin kouluopetuksemme on aina nojannut. Vimma millä uskontomme perusarvoja nykyisin riivitään hakee vertaistaan historiassa. Vaikka ilmiö on yleismaailmallinen, on antikristillisyys länsimaissa aivan omaa luokkaansa.

Kristinusko näyttää muodostavan jonkinlaisen uhan tämän ajan ihmisille. Uskovaisuudesta ylläpidetään negatiivisia stereotypioita, joita media auliisti välittää kaikista tuuteistaan. Kirkon piirissä esiin tulleet pedofilia-tapaukset demonisoidaan ja assosioidaan ikään kuin tämän viitekehyksen ominaispiirteiksi, vaikka kaikkina aikoina kaikkialla mitkä hyvänsä suljetut yhteisöt ovat altistaneet joitakin yksilöitä tämänkaltaiseen käytökseen. Samassa ollaan valmiit unohtamaan se monikerroksinen sosiokulttuurinen hyvä minkä kristinusko on historiansa aikana meille tuottanut. Erittäin lyhytjänteisesti ja ajattelemattomasti ollaan valmiit mitätöimään valtava määrä jokapäiväisen hyvinvointimme perustekijöitä ja arvoja.

Nykyihmisen hillitön yksilökeskeisyys, auktoriteettien hylkimistarve ja moraalinen relativismi asettaa valtaisan älyllisen ja fyysisen haasteen selviytyä järjellisesti elämässä. Postmodernissa yhteiskunnassa tapahtuva traditionaalisten perusarvojen pilkkoutuminen, sekularistinen ”kaikkien kukkien kukkiminen” ja äärimmilleen venytetty sosiopoliittinen liberalismi ja korrektius jättävät käsittämättömän määrän mitä eriarvoisinta substanssia, jopa suoranaista kuonaa, potentiaalisena haittatekijöinä vaikeuttamaan jokseenkin jokaista elämänpiirimme osa-aluetta; ilman, että niitä kontrolloitaisiin niin kuin historialliset yhteisöt luontaisesti ja inhimillisesti hyväksi koettujen keinojen kautta ovat oppineet tekemään. Länsimaisessa kulttuurihistoriassa yksi useimmilta puoliltaan etevä ja toimiva yhteiskunnallinen valvontaelin on ollut kirkko ja kristinusko. Sen arvon palauttaminen olisi enemmän kuin tarpeellista. Käsittämätöntä nykyisen informaatiotulvan aikakautena on kuitenkin se, että jo hyvän aikaa on ollut olemassa valtava ja koko ajan kasvava määrä sellaista tietoa, joka olisi mitä oivallisinta käytettäväksi kristinuskon rehabilisoinnin hyväksi. Isoin este sen riittävälle esiintulolle löytyy mediasta, sitten sosiopoliittisesta korrektiudesta ja kolmanneksi nykyihmisen alitajuisesta pelosta muuttaa totunnaista materialistista maailmankuvaa.

Meillä on olemassa runsaasti selkolukuisia faktoja, mutta siitä huolimatta valtaosaa siitä käsitellään kuin ”keisaria ilman vaatteita”. Tosin sanoen, luetaan niin kuin yhteiskuntajärjestys, paradigmaattinen tiedekonsensus, sosiaalinen korrektius ja ekumeeninen harmonia asian haluavat ilmaista. Mistä voi syntyä se massiivinen antagonismi, arvojen mitätöinti jotakin sellaista kohtaan jota esimerkiksi valtava joukko historian etevimpiä ajattelijoita on liki kaksi vuosituhatta pitänyt kunniassa ja inspiraation lähteenä? Mistä siis tulee nykypäivän viisastelijoiden varmuus kyseenalaistaa kaikki tämä? Ei ainakaan mistään sellaisesta, jonka voi todella perustella historian, tieteen tai filosofian nimessä. 

Antropologisesta perspektiivistä tämä nykyihmisen ylimielinen uhittelu on puberteettista kapinaa vanhempiaan kohtaan, joiden maailma koetaan kalkkeutuneeksi, rajoitteiseksi ja tylsäksi. Keskenkasvuisen teinin tavoin me rynnimme rikkomaan kaikkia rajoja – pääasiassa ärsyttääksemme auktoriteetteja. Yhtä paljon kuin halutaan erottua massasta seurataan megatrendejä, visusti varoen poikkeamasta ”jengin” näkökannoista. Poikkeavia kiusataan ja pilkataan. Hyperkriittisyys on muotia. Vastustuksen filosofia kumpuaa yksinomaan emootioista. Kaikki etsivät itseään. Seksi, väkivalta ja action kiehtovat. Arjen karkottamiseksi tarvitaan huumausaineita, kulutusjuhlaa ja bileitä.  Sisäinen tyhjyys ja tylsämielisyys vallitsevat itse rakennetun virtuaalitodellisuuden, yltiökulutuksen ja yhä raflaavamman fyysisen ja emotionaalisen kokemuksen etsinnässä, jonka oravanpyörässä ei voi löytää lepoa. Niinpä yhä useampi romahtaa heikkona lenkkinä tästä hillittömästä kisasta, jossa kuolemaa juostaan pakoon kaikin käytettävissä olevin keinoin. Spiritististä apua tähän henkiseen hätään etsitään miltei mistä muualta tahansa paitsi kristinuskosta. Lucifer kelpaa, samoin avataarat,  Isis tai kaikkien näiden cocktail, vaan ei Jeesus.  

Missä nuo toisenlaiset todisteet sitten lepäävät? Kirjoissa joita ei lueta, opetuksissa joita ei kuunnella ja tietolähteissä, joista ei juurikaan kerrota.

Saisimmeko pientä vihjettä?

Jo vain. Ja vain jos ne haluaa vastaan ottaa.

Ensinnäkin on olemassa Raamatun maiden arkeologia. Internetissäkin on useita ammattimaisia sivustoja, joissa voi seurata jopa päivittäin uutisia uusista löydöistä. Viime vuosien kuluessa on tehty koko joukko huomattavia arkeologisia löytöjä, jotka tukevat niin Vanhan kuin Uuden testamentin tekstien historiallista tarkkuutta. Siis niiden lukemattomien löytöjen lisäksi, joita on tehty aiemmin. Merkillistä kylläkin, ne vain harvoin ylittävät kansainvälisen uutiskynnyksen. Sen sijaan miltei mikä hyvänsä perinteistä Raamatun aineistoa opponoiva materiaali viedään suurella fanfaarilla julkisuuteen, vain osoittautuakseen tuotapikaa arkeologiseksi uutisankaksi ilman todellista substanssia. Tällaista tapahtuu hyvin paljon yksinkertaisesti siitä syystä, että media elää prostituoidusti sensaatiosta välittämättä paljonkaan asioiden totuudellisuudesta. Kaksi vuosituhatta vallinneet kristinuskon perusteet, vaikka niitä arkeologia miten tahansa vahvistaisi, ei ole ”uutinen” ja jos olisikin, niin monistakaan syistä niiden historiallista ja uskonnollista painoarvoa varotaan visusti korostamasta.

Mikään toinen uskonto ei lepää niin lujasti historiallisen todistusaineiston varassa kuin juutalaisuus ja siitä syntynyt kristinusko. Moderni länsimainen tiede on suurelta osin saanut syntynsä sen sylistä. Aika- ja historiakäsityksemme tulevat samoilta juurilta. Mistä siis johtuu meidän aikamme halveksunta näitä omia perinteitämme kohtaan? On kuin häpeäisimme syvästi syntyperäämme. Yhtälö on kerrassaan nurinkurinen, eivätkä muiden valtauskontojen kannattajat saata ymmärtää sitä. Syyt löytynevät edeltä.

Historiallinen Jeesus on oma lukunsa. On sosiokulttuurisesti korrektia ja yleissivistyksellisesti valveutunutta todeta nykyisin se, että on mitä todennäköisimmin ollut olemassa historiallinen henkilö nimeltä Jeesus ja lisätä nopeasti muutamia liberaaliteologisia ja revisionistisia viime vuosikymmeninä esiintuotuja näkemyksiä hänen kulttuurihistoriallisesta roolistaan. Kuten esimerkiksi: hän oli radikaaleja ideoita esittänyt rabbi, joka teloitettiin aikalaiskäytännön mukaisesti ristiinnaulitsemalla, koska oli muodostanut poliittisen ja ideologisen uhan yhteisössään. Hänen opettamansa doktriini jäi kuitenkin elämään fanaattisten kannattajien parissa, joiden piirissä syntyi useiden sukupolvien kuluessa häntä glorifioiva, evankeliumeina tunnettu mytologisoitu kirjallisuus, missä tämä lahkon perustaja sai jopa jumalallisen aseman. Piste. Tämän ”uskontunnustuksen” voi nykyisin kuka hyvänsä esittää, ilman että tarvitsee pelätä tulevansa leimatuksi ”uskovaiseksi”.

Historiallinen Jeesus on kuitenkin enigma, josta ei suinkaan vapauduta näin helpolla. Etenkin kun on olemassa erittäin konkreettinen ja paljon puhuva todiste hänen historiallisesta olemassaolostaan. Jopa niin konkreettinen, että voimme puhua suorastaan ”Hänen valokuvastaan”.

Torinon käärinliinaa on tutkittu tarkemmin ja monipuolisemmin kuin mitään toista historiallista esinettä. Vaikka sen aitoutta tukeva aineisto on massiivinen ja koherentti, ei epäilijöille tunnu mikään todiste riittävän. Tämä on yhtäältä hyvinkin ymmärrettävää. Mikäli tämä käärinliina olisi hapero, nuhruinen ja sen vainajahahmo ruumiin mädäntymisestä johtuen hyvin epämääräinen, ei luultavasti kenelläkään olisi syytä väittää vastaan sen kuulumisesta pari vuosituhatta sitten eläneelle juutalaiselle opettajalle nimeltä Jeesus Nasaretilainen, joka koki kovan kohtalon Golgatalla. Piste. Skeptikoille ja ateisteille Torinon käärinliina asettaa kuitenkin paljon kovemman haasteen. Niin kovan, että ainoa psykologinen keino on arvon kieltäminen ja torjunta.

Mitä merkitsisikään se, että Torinon käärinliina tunnustettaisiin yleisesti aidoksi Jeesuksen hautaliinaksi, johon on mystisellä tavalla piirtynyt juuri sellainen kuva, josta evankeliumien kärsimyshistoria kertoo? Vatikaani ei ole virallisesti ottanut sen aitouteen kantaa, mikä sinänsä kertoo paljon sen salaperäisestä arvosta ja potentiaalisesta mahdista vaikuttaa laajoihin ihmisjoukkoihin aivan poikkeuksellisella tavalla. Tästä todistaa myös se, että se on ainoa pyhäinjäännös jota katolinen kirkko virallisesti ja aika ajoin asettaa miljoonien sitä kunnioittamaan tulevien ihmisten nähtäville. Vaikka Vatikaani ei virallisesti julista sen aitoutta, sen tekevät paavit.  Lukuisat paavit ovat antaneet julkilausumia sen aitoutta vakuuttaen – yksityishenkilöinä, vaan ei instituutiona. Tämä on diplomatiaa ja poliittista korrektiutta. 

Tähän saakka vain yksi merkittäväksi luonnehdittu seikka on jäädyttänyt Torinon käärinliinan aitousteesien läpimurtoa. Nimittäin sille vuonna 1988 tehty radiohiiliajoitus, joka tuotti tulokseksi aikamääreen 1260 – 1390. Vuoden 2004 jälkeen on kuitenkin kertynyt suuri määrä uusia tutkimustuloksia, jotka ilmentävät ykskantaan, että tämä johtopäätös on ollut virheellinen.  Ajoitustulos on kylläkin oikea, mutta vain sille pienelle osalle kangasta, josta se on otettu.  Pääosa kankaasta on nimittäin huomattavasti vanhempi. Mikroskooppiset tutkimukset ja laboratoriotestit ovat epäämättömästi osoittaneet, että näytekohdan ja muun kangasosan välillä on selvä rakenteellinen ja kemiallinen ero.

Tekstiilianalyysit paljastavat, että kyseistä kohtaa on keskiajalla taiten paikattu kangaskappaleella, jonka loimissa on mukana puuvillaa, kun taas pääosa kankaasta on puhdasta pellavaa. Kemiallinen vanilliinipitoisuusanalyysi on osoittanut, että paikkauskohta ajoittuu oikein keskiajalle, muuta pääosa kangasta on iältään noin 2000 vuotta. Nämä tulokset on julkaistu useissa vertaisarvioiduissa tieteellisissä aikakauslehdissä. Kaiken lisäksi yhdeksän näiden radiohiiliajoituslaboratorioiden entistä tiedemiestyöntekijää tunnusti julkisessa lehdistötilaisuudessa Ohion Columbuksessa 2008, että Torinon käärinliinalle tehty ajoitustulos ei ollut tieteellisesti pätevä. Eikä tässä kaikki:

Nyttemmin on käynyt yhä ilmeisemmäksi, että tämä huolimaton toimenpide tehtiin tarkoituksella siten miten tehtiin. Jo pintapuolinenkin tähän tutkimusproseduuriin paneutuminen osoittaa selvästi, että useita metodologisia ja loogisia käytänteitä rikottiin hämmästyttävässä määrin. Kuka hyvänsä, joka tarkastelee käärinliinaa saattaa havainnoida, että juuri se kulma josta näyte otettiin on yksi nuhruisimpia ja rikkonaisimpia tässä lähes neljä ja puoli metriä pitkässä tekstiilissä. Se on myös sillä puolen kangasta, josta sitä kautta aikain on kannateltu näytöksissä. Kun näytekohtaa valittiin, tekstiiliekspertit varoittivat nimenomaan kajoamasta tähän kulmaan, mainiten, että sitä on saatettu keskiajalla paikkailla. Bingo!

Mutta mitä tekivätkään nämä ammattitaitoiset ”kirurgit”? Leikkasivat juuri siitä, aivan kuin varmistaakseen, että tulokseksi saataisiinkin keskiaikainen ajoitus. Näin näyttää nimittäin todellakin tapahtuneen. Alun alkaen näytteitä piti ottaa kymmenen ja eri puolilta kangasta. Joku taho päättikin sitten, että vain yksi pieni näyte otetaan ja juuri tästä suttuisesta kulmasta. Häthätä näytti vallitsevan tämänkin jälkeen, sillä tulokset julkistettiin kansainväliselle medialle ennen vertaisarviointia, sensaatiossa paistatellen. Tämä kaikki huomioiden, ei kannatakaan ihmetellä miksi Torinon käärinliinan radiohiiliajoitusta asiantuntijapiireissä kutsutaankin kaikkien aikojen tieteelliseksi munaukseksi.  

Mutta missä meneekään media? Mitä sanovat jääräpäisimmät skeptikot? Mitä uskoo suuri yleisö?
Valitettavasti nämä uudet tutkimustulokset eivät juurikaan ole onnistuneet sulattamaan valtamedian jääpintaa ja murtamaan railoja kuin paikka paikoin. Jäiden lähtö on kuitenkin vääjäämättä edessä. Sitä vain on viivyttänyt jonkinlainen median ylläpitämä idea suosikkiteoriasta, jonka myyvyys lienee optimissaan silloin kun käärinliinan status on määritelty keskiaikaiseksi, jolloin siihen voidaan kohdentaa jännitettä niiden taholta jotka uskovat sen aitouteen, ja samalla viestittää yleisölle, että kyseiset kriitikot ovat vain hurahtaneita uskovaisia. Se miten tähän ollaan tultu, on tosiasiassa indoktrinaatiota ja tarkoituksellista propagandaa, mikä muissa yhteyksissä saattaisi kohdata ankaraakin kritiikkiä. Mutta, niin kuin olemme todenneet, kristinusko sekä Jeesus ovat pilkkakirveidemme suosikkimaaleja tätä nykyä.

Tehkäämme rohkea ajatuskoe. Ajatelkaa, että Torinon käärinliina on todella juuri sen Jeesuksen käärinliina, joka on perustanut maailman suurimman uskonnon. Katsokaa sitten liinaan selvästi jäänyttä kasvo- ja kokovartalokuvaa. Ihmetelkää sen levollisuutta, siitäkin huolimatta, että  nähtävissä ovat kaikki ne kärsimyksen merkit, joista evankeliumit kertovat. Kysykääpä mielessänne, kuinka on mahdollista, että vainajan ruumiin katoamista käärinliinoista ei kyetä selittämään sen enempää tieteen kuin järjenkään keinoin? Tunnetteko maailmankuvanne värähtävän?

Dosentti Juha Hiltunen

antropologi ja kulttuurihistorioitsija

Valokuva Jeesuksesta? kirjan kirjoittaja ja
Turun Martinkirkon Torinon käärinliina – teemanäyttelyn asiantuntijavastaava

Mutta kun en enää itse viitsi, niin panenpa Suomen Kuvalehden Leena Sharman asialle:

Helsingin Sanomat julkaisi viime sunnuntaina artikkelin Moskeijan nuori polvi. Juttu sisälsi pari hiuksianostattavaa kommenttia tasa-arvosta ja sananvapaudesta. Julkinen paheksunta ja vihapuheen tuominta antaa kuitenkin oudosti odottaa itseään.

Kaikelle rasistiselle ja väkivaltaan yllyttävälle vihapuheelle on pantava stoppi! Tämähän on ollut viime viikkojen yhteiskunnallisen keskustelun yksi korostetuimmista teemoista. Ja hyvä niin, juuri näin onkin toimittava. Maahanmuuttoministeri Astrid Thorsia (r) uhkailevat facebook-ryhmät on tuomittava, samoin ’maahanmuuttomyönteisiin’ tutkijoihin ja toimittajiin kohdistuvat herjaukset ja tappotoiveet. Yksiselitteisesti.

Mutta kai tämän pitäisi toimia toisinkin päin?

Vantaalainen islamin radikaalia tulkintaa kannattava Abdillahi Farah Muhamed kertoo HS:n artikkelissa ”silmää räpäyttämättä”, että profeetta Muhammedin pilapiirtäjät on surmattava. Myös naisen ja miehen välisestä tasa-arvosta hänellä on erikoislaatuisia näkemyksiä:

”Suurin ongelma Suomessa on, että somalialaiset naiset ajattelevat olevansa vapaita ja voivansa tehdä mitä haluavat. He ovat vieneet miehiltä kunnian olla vastuussa kaikesta siitä, mitä nainen syö, mihin hän pukeutuu ja mitä lapsille opettaa.”

Huh-heijakkaa! Missä viipyy tasa-arvoministeri Stefan Wallinin (r) tyrmistynyt vastaus tällaiseen puheeseen? Miksei Alexander Stubb (kok) ole tuominnut näkyvästi julkista vihanlietsontaa ja väkivallalla uhkailua. Sananvapausihmiset haloo? Eikö Abdillahin kommentti todellakaan anna aihetta länsimaisen oikeusvaltion pelisääntöjen puolustamiseen?

Haastattelu julkaistiin jo pari päivää sitten ja sitä seuranneesta täydellisestä hiljaisuudesta lienee vedettävä se johtopäätös, että vastaus kaikkiin ylläoleviin kysymyksiin on ei.

http://suomenkuvalehti.fi/blogit/polkomfi/vihapuhetta-mediassa-missa-reaktiot

Samaa Helsingin Sanomien artikkelia, josta alla kirjoitin, käsittelee myös Jarkko Pesonen omassa blogissaan artikkelissa Islamin hyödylliset idiootit. Käykääpä katsomassa.

http://jarkkopesonen.blogspot.com/2010/04/islamin-hyodylliset-idiootit.html

Tämä peräti kahden sivun mittainen kirjoitus löytyy Helsingin Sanomien sunnuntainumerosta tältä päivältä. Kirjoitus on paitsi vastenmielinen myös kuvottava.

Uusi päätoimittaja Mikael Pentikäinen on käynyt toimeen.  

Onko niin, että lestadiolaiset ja islamistit ovat hengenheimolaisia?

Onko niin, että lestadiolaisten ja muslimien naiskäsitys ovat toisiaan lähellä?

Kirjoitus on kuitenkin laadittu sen verran huolimattomasti, että se paljastaa somaliveljiemme todellisen ajattelumallin ja mielipiteet suomalaisista. 

Vieläkö teillä, arvon hyysärit ja mokuttajat, on otsaa sanoa, että monikulttuurisuus on rikkaus?

Ja ettei islamia tarvitse pelätä?

Islam ei ole uskonto siinä mielessä kuin suomalaiset uskonnon ymmärtävät. Islam määrittelee koko elämän niin uskonnollisesti, sosiaallisesti, poliittisesti kuin taloudellisestikin. On päivänselvää, ettei tällainen elämänkatsomus toimi yhdessä länsimaisen kulttuurin kanssa.

Islamin tehtävä on Koraanin mukaan maailman valloitus. Islamin mukaan maailmassa on vain kaksi "tilaa": sota ja rauha. Sota on sitä, että islam leviää ja valloittaa uusia alueita. Rauha on saavutettu vasta, kun islam hallitsee koko maailmaa.

Tätä tehtävää islam on suorittanut koko olemassaolonsa ajan ja jatkaa sitä, kunnes tavoite on saavutettu. Islam on jatkanut leviämistään ja jatkaa sitä kunnes hallitsee koko maailmaa.

Euroopan kohdalla kyse on enää muutamasta vuosikymmenestä, korkeintaan sadasta vuodesta. Tätä kehitystä on jo nyt mahdoton pysäyttää.

Ne henklöt, joita järjestelmämme kutsuu radikaaleiksi tai vanhoilliseksi, ja joita termejä käytetään oheisessa Helsingin Sanomien jutussa ovat Koraanin mukaan ainoita oikeaoppisia. Maltillisia muslimeja on toki olemassa. valitettavasti maltillista islamia ei ole olemassa.

Haluan sanoa asian selkeästi:

Islam ei ole uskonto vaan totalitaarinen poliittinen liike, jonka päämääränä on maailman valloitus.

Todistan sen muun muassa tällä artikkelilla. 

Länsi-Euroopassa ollaan huolestuneita nuorista muslimimiehistä, toisen polven maahanmuuttajista, joista osa on radikalisoitunut. Entä Suomessa. Millaiseen islamiin uskovat täällä aikuistuneet muslimit Hunde, Abdillahi, Nasrullah, Aden ja Mohamed?

Tommi Nieminen 

HELSINGIN SANOMAT 

Abdillahi Farah Muhamedilla oli raju nuoruus. Kun hän löysi Allahin, hänestä tuli uskossaan jyrkkä. Hän rukoilee olohuoneessaan Pähkinärinteessä.
 
Vakaumuksen näkee 23-vuotiaasta helsinkiläisestä Hunde Assefasta jo päällepäin, kun hän kävelee hunnutetun vaimonsa ja nelivuotiaan poikansa kanssa kadulla. Hundella on ohut liuhuparta, valkoinen asu ja muslimien päähine. Se viestii, että hän on hartaampi kuin keskitien suomalainen uskonveli. 

Hunde on syntynyt 1980-luvun lopulla Suomessa ja asunut täällä koko elämänsä. Mutta kun häneltä kysyy identiteetistä, hän ei korosta suomalaisuuttaan. 

"Ensisijainen identiteettini on muslimi. Muilta osin olen kansainvälinen: juureni ovat Etiopiassa, olen syntynyt Suomessa ja käynyt kansainvälisiä kouluja", hän sanoo. 

Hundea voisi kutsua myös toisen polven maahanmuuttajaksi. Hänen perheensä on alun perin Etiopian kristittyjä. Islamiin Hunde kääntyi kuusi vuotta sitten. Ei siis ihme, että hän on hyvin uskonnollinen, sillä käännynnäiset usein ovat. 

Hunde oli 18-vuotias, kun hän hyväksyi Allahin elämäänsä. Siihen vaikutti se, että teini-iän hän vietti suomensomalialaisten kanssa. 

"Peruskoulun aikana alkoi se ulkomaalaisen identiteetti kehittyä. Kun somalialaisia ja muita ulkomaalaisia alkoi tulla Suomeen, minulla ei ollut epäilystäkään, ettenkö kuulu heihin." 

Hunde on sanojaan huolellisesti harkitseva nuori sunni, jonka lainopillinen koulukunta on melko vanhoillinen shafi'i ja henkinen koulukunta on sielun puhdistamista korostava suufilaisuus. Islam määrää hänen elämäänsä. 

"Kun ihminen rukoilee viisi kertaa päivässä tiettyinä aikoina, se tuo järjestelmällisyyttä elämään." 

Päivätyö merkonomi Hundella on Itellan postikeskuksessa lajittelijana. Viikonloppuisin hän opettaa Malmilla lapsille Koraania ja lukee Aalto-yliopiston pääsykokeisiin. Loppu aika menee perhe-elämään. 

Länsimaista populaarikulttuuria Hunde ei seuraa: "Populaarimusiikin sanoitukset ovat mitä ovat. En minä telkkariakaan paljon katso. Se vaikuttaa kuitenkin sieluun." 

Jos oikein hyvin käy, Hunde lähtee jonakin päivänä islamilaiseen yliopistoon. Esimerkiksi Jemenissä on kiinnostava koulu, maltillinen Dar Al Mustafa. 

"Sinne on mennyt länsimaista paljon opiskelijoita. Palattuaan he ovat tehneet tosi paljon hyvää yhteisöissään." 

Muslimeja on Suomessa ainakin 45 000. Pääosa heistä on sunneja, shiialaisia on vain muutama tuhat. Valtaosa on saapunut 1990-luvun alun jälkeen: ensin tuli somaleja, sitten irakilaisia, kosovolaisia ja afganistanilaisia. Pieni tataarivähemmistö asettui Suomeen jo 1800-luvun lopulla. 

Nyt osa Suomeen viime vuosikymmeninä muuttaneiden muslimien lapsista on kasvanut täysi-ikäisiksi. Osa heistä on maallistunut ja länsimaalaistunut, kun taas moni elää hyvin vakaumuksellista muslimin elämää. Mutta millaiseen islamiin he uskovat? 

Islamilainen radikalismi on ollut Suomessa hyvin vähäistä, mutta juuri toisen polven muslimimiehiä pidetään riskiryhmänä kaikkialla Länsi-Euroopassa. Esimerkiksi Britanniassa ja Ranskassa osa toisen polven maahanmuuttajista on katkeroitunut, radikalisoitunut ja eristäytynyt yhteiskunnasta. 

Heillä on syynsä. Moni heistä on syntynyt ja kasvanut Euroopassa, ja silti heitä kohdellaan – esimerkiksi työmarkkinoilla – b-luokan kansalaisina. Niin Suomessakin: kun vuonna 2005 kantaväestön työttömyysaste oli 9 prosenttia, suomensomalialaisilla se oli 58 prosenttia. 

Se saa osan nuorista muslimeista etsimään vastauksia muualta kuin työvoimatoimistosta. 

Pähkinärinteessa Vantaalla asuvan Abdillahi Farah Muhamedin tarina hiljentää. Elämänsä kuusi ensimmäistä vuotta hän eli kamelipaimenperheessä Somalimaalla. Nyt 21-vuotiaana hän näyttää jo siltä – isot kuulokkeet korvillaan ja pipo päässä –, miltä pääkaupunkiseudun nuoret näyttävät. 

Abdillahi lähetettiin sotaa pakoon Suomeen vuonna 1996. Hän ei ollut kuullut edes Euroopasta. Hän näki lumen ja meren ensi kertaa. Ihmiset asuivat valkoisissa kuutioissa. Bussien huokailu kuulosti oudolta, sillä Abdillahi ei ollut kuullutkaan maakaasusta. 

"Koulun pihalla sanottiin, että olet ruma neekeri. Tai kysyttiin, oletko kumivenepakolainen. Sitä en unohda koskaan", Abdillahi muistelee vantaalaishotellin ruokaravintolassa. 

Teini-iässä meni lujaa. Abdillahi sopeutui suomalaiseen kulttuuriin niin, että ryyppäsi, käytti huumeita ja vaelteli yöt ulkona. Kerran Malmilla kolme suomalaismiestä osoitti aseella ja uhkasi ampua. 

"Se on jäänyt mieleen". 

Rasismi tuli silmille. Hänellä oli lyhytaikainen tyttöystävä, jolla oli venäläissyntyinen isä. Kun ukko löysi Abdillahin kodistaan, hän haki metsästyskiväärin ja sanoi, että "sinä neekeri et lähde täältä elävänä, lähden vaikka lusimaan". 

"En ihan helpolla unohda näitä asioita", Abdillahi sanoo. 

Vuonna 2007 Abdillahi pakeni sotkujaan puoleksi vuodeksi Saksaan sisarpuolensa luo. Se reissu muutti elämän. Abdillahi ei osaa oikein kertoa, mikä asia johti mihinkin, paitsi että kyse oli Allahin johdatuksesta. Kun hän palasi Vantaalle, hän ryhtyi fundamentalistiksi isolla F:llä. 

Nyt hän uskoo sunnien erittäin vanhoillisiin tulkintoihin islamista. Osa hänen ajatuksistaan hämmentää, kuten käsitykset evoluutiosta: apinat polveutuvat ihmisistä, jotka tekivät miljoonia vuosia sitten syntiä Allahia vastaan, ja Allah muutti heidät apinoiksi. 

Tai miehen ja naisen rooleista: "Suurin ongelma Suomessa on, että somalialaiset naiset ajattelevat olevansa vapaita ja voivansa tehdä mitä haluavat. He ovat vieneet mieheltä kunnian olla vastuussa kaikesta siitä, mitä nainen syö, mihin hän pukeutuu tai mitä lapsille opetetaan." 

Ei Abdillahi silti mikään huppupäinen uskonsoturi ole. Hän on juuri aloittanut työn lasten päiväkodissa Vantaalla. Aiemmin hän on ollut esimerkiksi kehitysvammaisten hoitajana Rinnekodissa. Hän on kohtelias nuorukainen, mutta uskossaan kovin jyrkkä. "Yksinäinen susi", hän itsekin sanoo. 

Tulee mieleen, ymmärtääkö nuori Abdillahi itsekään, mitä hän sanoo, kun hän silmää räpäyttämättä toteaa: profeetta Muhammedista pilapiirroksia tehneiden kuuluu kuolla. "Se on meidän pyhässä kirjassa. En voi tulla siinä vastaan. Jokainen meistä on teoistaan vastuussa." 

Hän ei hyväksy myöskään shiiamuslimeja – jotka tälläkin hetkellä kahakoivat esimerkiksi Irakissa sunnien kanssa –, mutta tietää, että vielä tulee päivä, jolloin kaikki maailman muslimit pitävät yhtä. 

"Meille on sanottu, että viimeinen maailmansota käydään palestiinalaisella alueella. Kaikki islamilaiset maat yhdistyvät ja kaikki kristityt maat yhdistyvät", Abdillahi sanoo muitta mutkitta. 

Kuka teille niin on sanonut? 

"Se löytyy ihan suoraan pyhästä kirjasta, Koraanista." 

Oletko itse valmis siihen? 

"Toivon, etten elä sinä päivänä, kun se käydään." 

Puhutaanko tästä Suomen moskeijoissa? 

"Ei tietenkään. Niissä opetetaan, miten eletään hyvää elämää, miten suhtaudutaan vanhempiin ja lähestytään Jumalaa." 

Näin jyrkkiä sunneja on Suomessa vähän. Muslimiväestön radikalisoitumista ehkäisee tehokkaasti se, ettei täällä ole yhtä hallitsevaa muslimiryhmää, kuten Britanniassa (Intian ja Pakistanin muslimit), Saksassa (turkkilaiset, jotka tosin ovat melko maallistuneita) tai Ranskassa (pohjoisafrikkalaiset). Näin sanoo Helsingin yliopistossa työskentelevä islamin tutkija Marko Juntunen. 

Mitä enemmän muslimiryhmät joutuvat puhaltamaan yhteen hiileen, sitä valmiimpia heidän on oltava kompromisseihin. Se vaimentaa äärisuuntia. Ei tosin kaikkia. 

Helsingin yliopiston sudanilainen tutkija Kuel Jok väitti helmikuussa, että somalialainen al-Shabab-terroristijärjestö värvää Suomessa asuvia nuoria somaleja sotaan Somalian hallitusta vastaan. Suojelupoliisi pyysi alkuvuonna eduskunnalta 1,7 miljoonaa euroa, jotta se voisi lähettää poliiseja pysyvästi Afrikkaan ja Lähi-itään pysäyttämään mahdolliset Suomeen matkustavat terroristit. 

Ylen toimittaja Tom Kankkonen puolestaan väittää kirjassaan Islam Euroopassa (2008), että saudiarabialaisen jyrkän linjan wahhabilaisuuden – jota lähellä oleva suuntaus on Suomessa harjoitettava salafismi – leviämistä Suomessa pidetään jo jonkinlaisena uhkana. Näitä uusfundamentalisia sunneja on Suomessa muutamia satoja, ja he toimivat sellaisissa yhteisöissä kuin Muslimikoti Helsingissä, Iqra-yhdistys, Totuudentie ja internetin Salafi-foorumi. 

"Tämänkaltaiset ryhmät kaikkialla Euroopassa katsovat, että tärkeintä on luoda muusta yhteiskunnasta eristynyt puhtaan islamilaisuuden saareke", Juntunen sanoo. Hän huomauttaa kuitenkin, ettei ryhmien uskontulkinnalla ole välttämättä mitään tekemistä turvallisuuspoliittisten uhkien kanssa, vaikka salafismi saattaa kyllä motivoida radikalismia. 

Hyvin konservatiivinen ja jäykän kirjaimellinen salafismi onkin – ainakin toistaiseksi – Suomessa suurempi huolenaihe maan maltilliselle muslimiväestölle kuin luterilaiselle valtaväestölle. 

Nuorisotyöntekijä Mohamed Xadar Mukhtar Abdilla on selkeä työtehtävä: pitää somalinuoret kaidalla tiellä. Irti huumaavan khatin pureskelusta, alkoholista ja muusta elostelusta. Mohamed työskentelee maahanmuuttajia tukevassa Kanava-yhdistyksessä. 

"Monet ovat siinä rajoilla, että tippuvat koulusta pois. Sitten on nuoria, jotka ovat jo tippuneet", 25-vuotias Mohamed sanoo. 

"Joillakin perhesiteet ovat katkenneet. He eivät tee mitään. Nukkuvat päivisin ja näkevät kavereita öisin. Pahin on khat. Koko yö valvotaan, ja seuraava päivä menee ihan sekaisin." 

Paradoksi on siinä, että monet länsimaissa radikalisoituneista musliminuorista ovat itse asiassa hylänneet omien vanhempiensa perinteisen elämäntavan. He saattavat elää hyvinkin länsimaista elämää ja tuntea huonosti islamin oppeja. Joillekin maallisemmille muslimeille islam on vain yksi tapa brändätä kulutustavaroita. 

"Yhä useampi globaali hyödyke on islamin merkkaama: barbinukeista internetsivustoihin, virvokejuomiin ja viihteeseen saakka", tutkija Juntunen toteaa. 

Niinhän se menee. Suomen nuoret muslimit janoavat yksilöllistä elämäntapaa kuten muutkin. Se yksilöllisyys vain vaihtelee jyrkästi: ahdasmielisestä salafismista kulutuskeskeiseen kevyt-islamiin. Internetillä on keskeinen asema siinä, mitkä aatteet houkuttelevat. Ja arkielämän kokemuksilla. 

"Viime vuoden lopusta suurimpia huolenaiheita täällä Kanavassa on ollut, että moni somalialainen nuori menettää työpaikkansa", Mohamed sanoo. 

"Jos saa liikaa lokaa niskaansa, niin nuoren houkutteleminen johonkin [jyrkän linjan muslimien] järjestöön on helpompaa." 

Jotkut tähän juttuun haastatelluista somalialaisista, kuten nuori Abdillahi, arvioivat, että Suomessa on "aika paljon" al-Shababin kannattajia. He tosin korostavat, että kannatuksessa ei ole kyse terrorin kannattamisesta, vaan siitä, että osa Suomen somaleista edustaa samoja klaaneja, jotka ovat enemmistönä al-Shababissa. 

Mohamed kertoo, että radikaaliliikkeen mahdollista vaikutusta pelätään Suomen maltillisissa muslimipiireissä. Hän itse on todiste siitä, että harraskin muslimi voi omaksua härmäläisen elämänmenon. Hän on hiljainen kuin suomalaismiehet, ja hänellä on ainakin yksi peruspahe, jota somalialaisessa kulttuurissa ei hyväksytä: "Voi olla, etten moneen kuukauteen käy tapaamassa äitiä." 

Silti: kun Mohamed katsoo peiliin, hän ymmärtää, että häntä tullaan hautaan asti pitämään somalialaisena. Se on leima. 

"Jos se Sellon ampuja olisi ollut somalialainen, helvetti olisi ollut irti", hän sanoo. 

Suomen sunnien ja shiiojen välit ovat viilentyneet 2000-luvulla. Tutkija Marko Juntunen selittää sitä koko islamilaisen maailman jyrkentyneellä kahtiajaolla. Syyskuun 2001 WTC-iskujen jälkeen radikalisoitumista on tapahtunut kaikkialla muslimimaailmassa. Se, mitä sunnien ja shiiojen välillä tapahtuu vaikkapa Irakissa tai Iranissa, heijastuu Suomeen asti. 

"Pitäjänmäen [salafistinen] Muslimikoti-yhdistys kierrättää aika hurjaakin arabiankielistä shiialaisvastaista tavaraa verkossa", Juntunen kertoo. 

Kahtiajako on Suomen muslimiyhteisössä arkaluonteinen asia. Kiistaa kuumentaa se, että jyrkän sunnilainen Saudi-Arabia tekee aktiivista lähetystyötä. Sitä on tehty Suomessakin 1980-luvulta alkaen. 

"Saudit alkoivat suunnata rahaa Eurooppaan heti Iranin [shiialaisen] vallankumouksen jälkimainingeissa. Saudihallinto pelkäsi, että katujen islamilainen liikehdintä kaataisi hallituksia kaikkialla Lähi-idässä", Juntunen sanoo. 

Rahaa saudilähteistä on saanut ainakin kolme suomalaismoskeijaa ja yksi yhteisö, esimerkiksi Itä-Pasilassa sijaitseva Helsinki Islam Keskus. Erimielisyyttä muslimien kesken on siitä, missä määrin rahan ehtona on Saudi-Arabian uskonoppien omaksuminen. 

Suomen islamilaisen puolueen 26-vuotias varapuheenjohtaja Wubulihaire Rousidan kertoo, että saudirahaa on saanut esimerkiksi vanhoillinen Muslimikoti-yhdistys. Rousidan, musliminimeltään Nasrullah, on uiguuri eli Länsi-Kiinasta kotoisin oleva muslimi. Hän vastustaa saudien uskonoppeja. 

"Kun Muslimikoti osti paikkansa Pitäjänmäellä, rahoittajista yksi oli Saudi-Arabiassa asuva uiguuri. Se paikka ei sovi meidän uiguurien elämään. Esimerkiksi naiset ja miehet eivät voi käydä Muslimikodissa yhdessä. Miehet ovat toisella puolella, naiset toisella." 

Suomeen tulevasta saudirahasta ei tarvitse sinänsä huolestua, muistuttaa suojelupoliisin terrorismin torjunnan yksikön päällikkö Lasse Anttila. Eikä edes siitä, että Suomesta on 2000-luvulla lähtenyt muutama kymmenen muslimia opiskelemaan Saudi-Arabian vanhoillisiin yliopistoihin. Sillä voi olla jopa radikalismia vähentävä vaikutus. 

"Radikaaleja ajatuksia omaavat henkilöt ovat opiskelunsa aikana maltillistuneet ja hylänneet aiemmat äärimieliset ajatuksensa", Anttila sanoo. 

"Ongelmat liittyvät ennemminkin virallisten oppilaitosten ympärillä toimiviin rekrytoijiin, jotka pyrkivät värväämään opiskelijoita väkivaltaiseen radikaaliin toimintaan. Olemme keskustelleet joidenkin opiskelemaan lähteneiden kanssa, jotta he tiedostaisivat tällaisen mahdollisuuden." 

Kateeksi ei käy. Kuinka Afrikasta tai Lähi-idästä tullut nuori muslimimies ylipäätään voi todistaa sopeutumishalunsa? 

No, hän voi vaikka lähteä Vekaranjärven varuskuntaan tykkimieheksi, kuten 25-vuotias somalialainen Mohamed Abdirashid Awad. 

"Olin silloin ainoa tumma, vaikka se on Suomen isoin varuskunta. Kaikki muut oli jostain Heinolasta, ja oli siellä sellaisia, jotka eivät varmaan olleet ikinä nähneet tummaa kaveria. Mutta sain kavereita sieltä", Mohamed kertoo kantakahvilassaan Postitalossa. 

Nyt hän opiskelee kirurgiseksi sairaanhoitajaksi, tienaa rahaa myymällä hampurilaisia, katsoo televisiosta lätkää ja käy moskeijassa rukoilemassa. Usein mukana on 26-vuotias Aden Ahmed Hassan. 

Myös Aden on päässyt eteenpäin Suomessa, vaikka työpaikka on joskus tyssännyt siihen, kun hän on puhelimessa kertonut nimensä. Nyt hän opiskelee Hankenissa (hänet laitettiin lapsena ruotsinkieliselle ala-asteelle), kuuluu Rkp:hen ja työskentelee lentoaseman turvatarkastajana. 

"Me tunnemme jo tämän kulttuurin kaikki jujut." 

Luulisi, että heidänlaisensa euromuslimit Suomen on helppo niellä, mutta ei se ihan niin mene. Mohamed kertoo, että pari kuukautta sitten Helsingin rautatieasemalla vartijat haistattelivat, kävivät kimppuun ja sumuttivat kaasua naamaan. Paikalle saapunut poliisi väitti Muhamedin potkineen toista vartijaa. "Samaan aikaan valuin verta, kun vartija oli lyönyt päin naamaa." 

Pian sotkua selvitetään käräjillä, mutta Mohamed ei usko somalialaisten olevan tuomioistuinten edessä samalla viivalla kuin kantaväki. Ei edes samalla viivalla kuin vaaleaihoiset maahanmuuttajat. 

"Venäläisten ja virolaisten on helpompi päästä eteenpäin", Aden sanoo. "Haluaisin tietää, mistä se johtuu." 

Ei sille ole yhtä syytä. Somalit olivat Suomen ensimmäinen iso pakolaisryhmä, ja sopeutuminen oli vaikeaa. Poliittinen islam taas on saanut synkän maineen Suomessakin, vaikka terrorismia vastustaa ylivoimainen enemmistö muslimeista. 

"Nyt moni nuori muslimi joutuu kärsimään sellaisesta, mihin heillä ei ole osaa eikä arpaa", nuorisotyöntekijä Mohamed sanoo. 

Siitäkös kiukku kasvaa. Syrjäytyminen työelämästä, päihteet ja rahattomuus – yhdistettynä muukalaisvastaisuuteen – vievät itsetunnon. Siihen umpikujaan osa voi löytää vastauksen jyrkän linjan uskosta. Islamin globaaleilla markkinoilla on aatteita, mistä valita. 

"Jos nuori ei ole henkisesti valmis ja jos nuori tuntee, että Suomi on häntä vastaan, tällaiset tiet helpottavat", Mohamed sanoo. "Joskus itsestänikin tuntuu siltä, että olisi odottanut enemmän Suomelta."

* * * * * *  

Käydäänpä penkomaan.

Nuorisotutkimusverkoston tutkija Veronika Honkasalo kirjoittaa tämän päivän Hesarissa siitä, miten maahanmuuton tutkijat eivät enää halua esiintyä julkisuudessa, koska mediaesiintymisen jälkeen tutkijan näkemyksiä, persoonaa, perhetilannetta ja niin edelleen kommentoidaan maahanmuuttovastaisilla nettipalstoilla.

Honkasalon mukaan mediassa on vuoden 2008 kuntavaaleista lähtien käyty vilkasta maahanmuuttokeskustelua, jonka päähenkilöiksi ovat nousset eri tavoin asiantuntijoiksi tulleet maahanmuuttoa vastustavat toimijat.
 
Keskustelun yhteydessä lanseerattiin Honkasalon mukaan uusi yhteiskunnallinen analyysilaji, maahanmuuttokritiikki. Kriitikoiksi itsensä nimesivät nimenomaan ne henkilöt, jotka keskittyivät arvostelemaan pakolais- ja maahanmuuttopolitiikkaa ja vaatimaan maahanmuuton rajoittamista.

Näin Honkasalo:

”Maahanmuuttokriitikoiden perussanoma on ollut, ettei Suomessa ole ennen heitä uskallettu puhua maahanmuutosta suoraan. Samalla puolustettiin hanakasti sitä, että maahanmuutosta ja sen seurauksista on voitava keskustella kriittisesti ilman, että leimautuu rasistiksi. Tätä näkemystä kannatettiin ylintä poliittista eliittiä myöten.

Vähemmälle huomiolle ovat jääneet ne lukuisat tutkimukset, joissa suomalaista monikulttuurisuutta on analysoitu kriittisesti jo vuosien ajan. Kriittistä tutkimus on ollut nimenomaan siinä mielessä, että se on tuonut esille esimerkiksi kotouttamiseen liittyviä epäkohtia ja ongelmia. Tutkimusta on tehty sekä toimintoja suunnittelevien että niiden kohteina olevien ihmisten näkökulmista.”

Suomessa ei ole koskaan tutkittu maahanmuuttoa. Itseään tutkijoiksi nimittävät marxilaisen ihmiskäsityksen omaavat ihmiset ovat puolustelleet tutkimuksissaan surusilmäistä ideologiaansa, jota he koettavat syöttää maahanmuuttoon nuivasti suhtautuville suomalaisille, jotka yrittävät varjella rahojaan, turvallisuuttaan ja kulttuuriaan.

Nämä tutkijat yrittävät väkisin tunkea kansan tajuntaan fundamentalismiaan. Kansa ei sitä hyväksy vaan tajuaa, että vapaa humanitaarinen maahanmuutto tuhoaa demokratian, sananvapauden, ihmisoikeudet ja koko länsimaisen hyvinvoinnin.

Kun Honkasalo harmittelee internetiä, hän itse asiassa myöntää sen, että mikä tahansa potaska ei enää mene kansalle jakeluun. Lisäksi tutkijoiden höttöä on internetissä tavattoman helppoa selvittää ja peilata tutkimustuloksia arkipäivään.  Honkasalon keskustelu on metakeskustelua.

Marxilaiseen vallankumousoppiin kuuluu se, että keskustelua ohjataan ylhäältäpäin. Sitä ohjaa dialektiikkaan perehtyneen etujoukon tietoinen ideologia. Kun kansa internetin välityksellä keskustelee ilman johdatusta, marxisti tietysti nukkuu huonosti.

Honkasalolta ja hänen kaltaisiltaan tutkijoilta kaivattaisiin nyt niitä tutkimuksia. Kovia faktoja ja lukuja siitä, miten humanitaarinen maahanmuutto on rikkautta, miten se vaikuttaa maamme huoltosuhteeseen, miten ko. maahanmuuttajat työllistyvät, miten he sopeutuvat yhteiskuntaan, kuinka suurta on maahanmuuttobisnes ja miten rikolliset hyötyvät maahanmuutosta.

Nämä kovat faktat tuntuvat olevan kansan tiedossa. Ne ovat tietysti myös Honkasalon ja hänen kaltaistensa tutkijoiden tiedossa, mutta he eivät uskalla julkaista niitä, koska ne kertovat selkeästi, että Suomi on kulkemassa samaa tuhon tietä kuin lukuisat Euroopan maat.

Eikö ole lopultakin aika traagista, että tietoa humanitaarisesta maahanmuutosta saa blogeista, muttei monikulttuurisuustutkijoiden teoksista ja tutkimuksista. Ainoat tutkijat, jotka ovat näitä surullisia asioita julkistaneet ovat Jussi Halla-aho, Jukka Hankamäki, Timo Vihavainen, Tatu Vanhanen, Eero Paloheimo ja osin Pentti Linkola.

Kaksi ensiksi mainittua taitaa olla elämänikäisessä karanteenissa, mitä tulee apurahoihin ja dosentuureihin. Loput ovat jo eläkkeellä tai eläköitymässä.

Missä monikulttuurisuutta tutkiva tiede tänä päivänä kulkee ja missä on näiden tutkijoiden yhteiskunnallinen vastuu. Viime ja tänä vuonna nähdyt alan tutkijoiden kirjoittamat pamfletit ja kirjat (En ole rasisti, mutta…) eivät ole tätä kertoneet. Ne ovat vieneet loputkin monikulttuurisuuden tutkimuksen uskottavuudesta.

Minkälaista jälkeä mahtaisi syntyä, jos hallituksemme asettaisi em. herrojen työryhmän vuodeksi tutkimaan humanitaarista, ja muutakin, maahanmuuttoa. Sen vaikutuksia, sen etuja ja hyötyjä. Tavoitteena herroilla voisi olla maahanmuuttopolitiikan toimintastrategian laatiminen. Veikkaan, että jälki olisi sellaista, että toimintastrategiaa voitaisiin myydä muihinkin maihin hyvällä menestyksellä. Ei tarvitsisi tilata onnellisuushöpöhöpöä kaikenkarvaisilta filosofeilta.

Mutta eihän hallitus sitä tee.

Ennemmin se upottaa Suomen kansan veneen.

Kirjoitus kommentteineen on luettavissa myös täältä.

Seuraava kirjoitus on suora lainaus Octaviuksen blogista:

Turusta kuului tänään 12.1.2009 hyytäviä uutisia.

STX Finlandin Turun telakka lopettaa noin 430 työsuhdetta vuoden loppuun mennessä. Yhtiö maalailee jo uhkakuvia vuoden lopun tilanteesta. Se arvioi, että likimain koko Turun telakan henkilöstö tulee vuoden loppupuolella olemaan ilman työtä, jos uusia tilauksia ei ennen sitä onnistuta voittamaan ja saamaan työn alle.

Olen kirjoitellut paljon matkan varrella Turun kaupungin taloudellisesta luhistumisesta ja nyt ei todellakaan hyvältä näytä. Meriklusterin alasajo ei ainakaan auta Turun epätoivoista kamppailua. Arviot telakkateollisuuden välillisistä vaikutuksista Turun talousalueelle vaihtelevat 10 000-30 000 työpaikan välillä - on selvää, että isku on kova.

En edes viitsi alkaa pilkkoa Turun kuluvan vuoden talousarviota, joka muistuttaa lähinnä toiveiden viimeiseltä hautausmaalta. Veronkiristyksiä (tulovero +4,2 %, kiinteistövero +25,0 %, jne…) kutsutaan leikkisästi veroperusteiden tarkistuksiksi.

Kaikkein hyytävintä on se, että talousarvion mainitaan olevan lähes tasapainossa samalla kun todetaan (pelkän) kaupungin velkataakan lisääntyvän 70 miljoonalla eurolla. Ensi vuonna Turun kaupungilla liikelaitoksineen on yhteensä velkaa 1,2 miljardia euroa, joka tekee kuutisen tuhatta euroa turkulaista kohti. Ja todella paljon enemmän sellaista turkulaista kohti, joka on nettomaksajan roolissa.

Hyvän kuvan turkulaisten päättäjien epätoivosta antaa Vihreiden Katri Sarlundin blogikommentit asiasta.

Turun on lisättävä kilpailukykyään ja vahvistettava vetovoimatekijöitään. Siihen työhön meillä on ihan oikeita lihaksia, sillä Turku on aidosti hyvä paikka asua, elää ja työskennellä. Tärkeää on myös seutuyhteistyön edistäminen ja Paras-linjaukset, joilla yhdessä naapurikuntiemme kanssa varmistamme seudun asukkaiden tulevien palvelutarpeiden tyydyttämisen.

Jos työttömyys nousee 20 prosenttiin (eli jos telakka joutuu lomauttamaan tai irtisanomaan lähes koko henkilöstönsä), veromenetys on arvioilta 18,8 miljoonaa euroa. Jos kaupunginvaltuuston hyväksymässä talousarviossa ja –suunnitelmassa pystytään pysymään (sekä menojen, tulojen että myyntien osalta), kaupungin talous olisi lähes tasapainossa jo ensi vuonna. Työttömyyden kasvu, menojen ylitys tai tulopohjan pettäminen on se riski, joka tämän kehityksen voi vaarantaa. Jos budjetin pohja ei pidä, ollaan ensi syksynä yhä suurempien ja vaikeampien omaisuudenmyyntien edessä.

Kun Katrin kommentit suomentaa on Turun päättäjien linja siis:

Toivoa ihmettä.
- Saada naapurikunnat maksamaan tehtyjä katastrofaalisia virheitä.
- Satsata oikein kunnolla monikulttuuripääkaupunki -hankkeeseen, jonka työnimi on kuvaava – Turku palaa.
- Omaisuuden myynnit, vaikka myytävää omaisuutta ei enää ole.

Turku on aidosti hyvä paikka asua, elää ja työskennellä.

Muistaakseni Salokin on kaupungin kymmenissä seminaareissa laaditun sloganin mukaan mukava paikka asua, elää ja työskennellä. Näyttää siltä, että Salon slogan on suora lainaus turkulaisilta. Tai sitten päinvastoin.

Joka tapauksessa kummassakin kaupungissa tuo slogan kumisee onttouttaan.

Tänne kirjoituksia-osioon tulee kirjoitettua aivan liian harvoin. Syy on siinä, että pyrin tällä osastolla ilmaisuun, jossa olisi jonkinlaisia uusiakin ajatuksia. Syy on myös siinä, että aikani on kortilla. 

Silloin tällöin saan apua. Tällä kertaa olen pyytänyt apua ystävältäni Heikki Porkalta, joka on vuosikymmenten ajan seurannut politiikkaa, mutta pysytellyt harmaana eminenssinä. Heikillä on harvinainen kyky keskittyä kirjoituksissaan olennaiseen ja pohtia sanomansa asia läpikotaisin.

Tämä kirjoitus kannatta lukea.  

Heikki Porkka

Erästä tekstiäni kommentoitiin joitain aikoja sitten todeten, ettei yhtä puoluetta voi syyllistää kaikista maahanmuuton ongelmista. Kyse oli sosialidemokraateista.

Olen aivan samaa mieltä.

Ei yhtä puoluetta voi syyllistää kaikesta, mutta ymmärtääkseen nykyisen tilanteen ja sen, mistä tämä nykyinen hullunmylly on saanut alkunsa, täytyy katsoa totuutta silmiin ja myöntää, että sosialidemokraatit ovat olleet mukana joka käänteessä, kun ulkomaalaispolitiikkaa on heivattu yhä huonompaan suuntaan Suomessa.

Tämä kirjoitus ei ole missään nimessä kaiken kattava vaan ainoastaan sipaisu pintaa. Toivottavasti se saa kuitenkin edes muutaman vannoutuneen yhteen puolueeseen itsensä sitoneen henkilön ajattelemaan ja toimimaan paremman huomisen puolesta.

Toisena toiveena on, että kirjoitus herättäisi kiinnostusta maahanmuuton historiaan ja eri tahojen toimintaan vuosien saatossa. Tapahtuneet tosiasiat sekä toimintatavat ja päätökset ovat aikansa lapsia eikä nykyisyyttä voi ymmärtää ellei tunne historiaa lainkaan.

Poliitikoilla on tapana toimia ”kuten on ennenkin toimittu” ellei äänestäjä ajoittain osoita heille kaapin paikkaa ja vaihda ”leiriä”.

Äänestäminen on tällä hetkellä ainoa rauhanomainen tapa muuttaa kehityksen suuntaa. Mielipiteiden ääneen lausuminen tai kirjoittaminen ei vielä muuta mitään. Ne ovat välineitä, joiden avulla pyritään kohti tiedostavampaa ja aktiivisempaa yhteiskuntaa.

Yhteiskunnan rakenteisiin vaikuttava muutos vaatii kuitenkin äänestyskäyttäytymistä, jossa ratkaisevassa asemassa ovat teot eivätkä retoriset puheet vaalien alla.

Tämän kirjoituksen tarkoitus on raottaa sosialidemokraattisen liikkeen toimintaa maahanmuuton näkökulmasta. 

Sosialidemokraattisen puolueen voimakas mukanaolo kansainvälisessä politiikassa on aiheuttanut muutaman hyvän asian lisäksi sen, että puolue on valunut tukemaan myös sellaisia asioita, jotka eivät ole eduksi Suomelle ja suomalaisille.

Kansainvälisyyteen pyrkiminen on tuonut mukanaan ulkomaisille areenoille tähyäviä pyrkyreitä, joiden toiminnan tarkoituksena ei ole ensisijaisesti Suomen etu vaan oma etu ja henkilökohtainen kansainvälinen näkyvyys. Saadakseen näkyvyyttä ja meriittejä poliitikon on toimittava niiden mittapuiden mukaan, joita isot maat häneltä edellyttävät.
 
Sosialidemokraattien kaksi suurta kansainvälistä areenaa ovat Sosialistinen internationaali (http://fi.wikipedia.org/w...alistinen_internationaali) ja Euroopan sosialistipuolue ESP eli PES, The Party of European Socialists (http://www.pes.org/), jonka nimeä SDP on yrittänyt vienosti kiillottaa kääntämällä sanan sosialisti sanaksi sosialidemokraatti. Näiden kahden organisaation politiikka säätelee sosialidemokraattista puoluetta enemmän kuin Suomen sisäpoliittinen tilanne.

Nykyisen pohjoismaisen maahanmuuttopolitiikan isä ja luoja on Olof Palme (sos.dem.), Ruotsin entinen pääministeri, jonka aikana naapurivaltion sisäistä rakennetta ryhdyttiin järjestelmällisesti muuttamaan.

Elintason nousu loi harhakuvan, jonka mukaan maahan voidaan vastaanottaa mittaamattomasti ihmisiä vieraista kulttuureista. Ruotsi ei vaatinut muuttajilta sopeutumista vaan lähti sopeuttamaan omia kansalaisiaan.

Olof Palme puhui ja toimi kansainvälisen solidaarisuuden nimissä, mutta samalla hän unohti oman maan tulevaisuuden ja sisäisen turvallisuuden. Jo muutama vuosikymmen sitten alkaneet yhteiskunnalliset ongelmat vaiettiin tai niille annettiin selitys, jonka mukaan ruotsalaiset eivät osaa suhtautua tulijoihin.

Ruotsalaisille kerrottiin mm. poliitikkojen, toimittajien ja muutamien kirjailijoiden kynällä ja äänellä, että heillä on ehdoton velvollisuus tarjota turvalliseksi kansankodiksi kehittynyt maansa kansainväliseksi turvasatamaksi.
 
Ulkomaalaispolitiikka on ajanut osan Ruotsista katastrofin partaalle. Eräiden arvioiden mukaan Ruotsi islamisoituu ensimmäisenä pohjoismaana tämän vuosisadan puolen välin jälkeen. Nykyisellä kehitysnopeudella arvioidaan muutoksen tapahtuvan jo 2050-luvulla.

Ruotsin malli on ollut johtoajatuksena suomalaisille sosialidemokraateille. Kaikessa toiminnassa on pyritty seuraamaan Ruotsin esimerkkiä.

Suomalaiset poliitikot ovat jatkuvasti toistaneet, että muiden virheistä voidaan oppia. Totuus on kuitenkin toisenlainen. Helsingissä ja Turussa ongelmat ovat olleet arkipäivää jo vuosia. Täsmälleen samat virheet kuin muualla, mm. Ruotsissa, Norjassa, Saksassa, Ranskassa ja Englannissa, on toistettu orjallisesti.

Kaikissa em. maissa maahanmuuttopolitiikkaa ovat luoneet ja toteuttaneet aktiivisimmin sosialidemokraatit ollessaan lähes suvereenissa vallassa usean vuosikymmenen ajan 1900-luvun jälkipuoliskolla.

Sosialidemokraattien osuus Suomen ulkomaalaispolitiikkaan on hyvin merkittävä. Sosialidemokraateilla on ollut useiden vuosien (vuosikymmenten) ajan ratkaisevat virat ja toimet ulkomaalaispolitiikkaa määriteltäessä ja toteutettaessa.

Tällä hetkellä erityisen merkittävillä poliittisilla paikoilla istuvia sosialidemokraatteja ovat presidentti Tarja Halonen sekä sisäministeriön voimakaksikko, kansliapäällikkö Ritva Viljanen ja maahanmuuttojohtaja Mervi Virtanen. Eläkkeellä oleva ulkomaalaispolitiikan lausuntoautomaatti ja edelläkävijä Risto Laakkonen (http://www.etmu.fi/fin/laakkonen.html) 
on myös sosialidemokraatti.

Suomen pakolaisapu ry:n 13-jäsenisessä hallituksessa toimii puheenjohtajana Thomas Wallgren (SDP). Hallituksessa istuu kaksi muutakin sosialidemokraattia, kansainvälisten asioiden asiantuntija Katja Lehto SAK:sta ja Mari Lindholm demarinuorista.

SDP:lla on lähes 25 prosenttia pakolaisavun hallituspaikoista ja hallitus on nimenomaan se, joka päättää yhdistyksen suurista linjoista. Suomenruotsalaisilla järjestöillä on pakolaisavun hallituksessa kolme edustajaa, joka viitannee vahvaan yhteistyöhön välillä RKP+SDP+SPR+Suomen Pakolaisapu ry. (http://www.pakolaisapu.fi...apu/pakolaisavun_hallitus)

Erkki Liikanen (SDP) on Suomen Punaisen Ristin puheenjohtaja. SPR vastaa vastaanottokeskusten perustamisesta ja niiden toiminnasta. SDP ja RKP nostivat SPR:n konkurssin tieltä juuri maahanmuuttobisneksen avulla.

Sinikka Mönkäre (SDP) RAY:n johtajana apureineen huolehtii, että ainakaan valuutasta erilaiset monikulttuurisuusprojektit eivät jää kiinni, jos valtion (kansalaisten) peruskassa ei jostain syystä rahoita tarpeeksi.

Propagandaosastokin on tiiviisti SDP:n hallussa. Vuodesta 1965 lähtien Ylen pääjohtaja on aina ollut sosialidemokraatti: Repo 1965-69, Raatikainen 1970-79, Kiuru 1980-89, Paasilinna 1990-94, Wessberg 1994-2005, Jungner 2005-.

Ylessä ei ollut moneen vuosikymmeneen yhtään virkaa, jossa ei olisi kysytty puoluekirjaa. Pääosan viroista saivat SDP:n, keskustan ja Vasemmistoliiton edustajat. Kahden viimeisen vuosikymmenen aikana kokoomus on saanut enenevässä määrin jalkaansa Ylen oven väliin.

Käytännössä SDP jakoi Ylen virat ja toimet yhdessä Keskustan kanssa usean vuosikymmenen ajan. Muille jätettiin rippeet, tosin SKDL (Vasemmistoliitto) sai voimansa aikana kohtuullisen joukon edustajiaan toimittajien katraaseen. Televisiossa ja radiossa tuotettiin runsaasti kritiikittömästi Neuvostoliittoon suhtautuvia ohjelmia, parhaana esimerkkinä ehkä Leena Pakkasen, Pentti Kemppaisen ja Heikki Vuohelaisen toimittama ”Näin naapurissa”.

Demareilla on myös oma tietotoimisto UP-Uutispalvelu (http://www.up-uutispalvelu.fi/esittely.htm). 

Aiemmin SDP:n uutispalvelun virkaa toimitti Työväen sanomalehtien tietotoimisto TST, jonka jatko-osa UP on. Valtamedioista ainakin Ylessä ja Helsingin Sanomissa on voimakas SDP miehitys.

Kirkko politisoitui 1970-luvulla ja aiemmin enimmäkseen kielteisesti uskontoon suhtautuneet demaritkin ryhtyivät miehittämään kirkkovaltuustoja. Osa papeista tunnusti ja tunnustaa yhä väriä. Tunnetuimpia poliittisia pappeja ovat olleet Terho Pursiainen(SKDL, vihr.) ja ortodoksipappi Isä Mitro (sit.,SDP) sekä SDP:n nykyinen varapuheenjohtaja Ilkka Kantola.

Pursiainen oli kommunismin/sosialismin kukoistuskaudella SKDL:n kansanedustaja, mutta siirtyi sittemmin monen muun kommunistin/sosialistin tavoin kannattamaan vihreitä. Politiikka on monien pappisvirkojen nimitysten taustalla.

Neuvostoliitossa moni ortodoksipappi toimi valtion vakoojana ja tätä toimintaa kritisoitiin voimakkaasti jälkikäteen. Nyky-Suomessa moni pappi toimii puolueen sanansaattajana. Sitä ei koeta lainkaan ihmeelliseksi tai siitä ei ainakaan julkisesti puhuta.
 

Poliittisesti valitut kirkkovaltuustot (http://fi.wikipedia.org/wiki/Kirkkovaltuusto) ovat merkittävässä asemassa seurakuntien toiminnassa.

Pukit ovat kaalimaan vartijoina myös hengen ravintoa jaettaessa. Tämä toiminta ei koske ainoastaan demareita, vaan kaikki puolueet pyrkivät seurakuntien kakkua jakamaan.

Edellä esiteltyjen henkilöiden ja eri instanssien lisäksi maahanmuuttobisneksessä toimii suuri joukko SDP:n rivijäseniä joko työntekijöinä tai yrittäjinä.

SDP hallitsee maahanmuuton sektorilla virkamiestasoa, tiedotustoimintaa ja osittain rahoitusta. Yhdessä SPR:n ja RKP:n kanssa se vastaa myös turvapaikkapolitiikan käytännön toteutuksesta. Keskustalla, Vihreillä ja Kokoomuksella on myös sormensa pelissä, mutta vaikutusvaltaisimpana koko bisneksessä toimivat sosialidemokraatit.

Ei liene sattumaa, että SDP on miehittänyt maahanmuuton merkittävät johtopaikat. SDP:lla on halu olla maahanmuuttopolitiikan ytimessä niin virkamiestasolla kuin järjestötoiminnassa.

Tämä halu ylittää reippaasti puolueen halun tukea omia kansalaisiaan.

Miksi?

Vastaus löytyy kirjoituksesta: valtavat kassavirrat joilla pidetään jäsenistö suojatöissä ja oma äänestäjäkunta nöyränä, kansainvälinen tunnustus, kansainväliset virat ja kansainväliset paineet veljesjärjestöjen sekä EU:n taholta. Tavallinen suomalainen kaduntallaaja on jäänyt tässä tohinassa puolueen ja pyrkyreiden jalkoihin.

SDP pelaa politiikassa vahvasti kaksilla korteilla. Toisella suunnalla (”palkansaaja-kortti”)se järjestää lakkoja tai vähintään lakonuhkaa (SAK+Heinäluoma) ja toisaalla (esim. EU ja ulkomaalaispolitiikka) se organisoi mm. maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta (Urpilainen+Guzenina-Richardson+Kiljunen+Alho+demarinaiset ja SDP:n opiskelija- ja nuorisojärjestöt).

Molempien tahojen toimet ovat tällä hetkellä tuhoisia. Lakoilla vaikeutetaan entisestään huonoa työllisyystilannetta ja heikennetään elintärkeän pkt-sektorin toimintaa. Pkt-sektori on Suomen suurin työllistäjä.

Lakoilla ei ajeta työläisten vaan puolueen etua. Tulevien lakonuhkien ja lakkojen avulla pyritään nimenomaan SDP:n profiilin nostoon.

Demareiden tukeman humanitaarisen maahanmuuton vaikutusta yhteiskunnan toimintaan ei tarvinne tässä yhteydessä syvemmin käsitellä.

SDP johti maata yhdessä keskustan kanssa usean vuosikymmenen ajan. Tuon ajan poliittisena saldona keskustalla on lähes täydellinen, mafiamainen maaseutupaikkakuntien hallinta.

Keskustan toiminnasta on kirjoittanut Aarno ”Loka” Laitinen useissa kolumneissaan, joten kiinnostuneille voi suositella tutustumista Iltalehden kolumniarkistoon tai Laitisen kirjoittamiin kirjoihin.

SDP:n lonkeromaiseen valtaan Laitinen ei ole puuttunut kovin voimakkaasti vaan hän on tyytynyt kaivelemaan enimmäkseen keskustan toimintaa.

Keskustan hallitessa maaseutua SDP on keskittynyt enemmän suurempien kaupunkien ja teollisuuspaikkakuntien hallintaan. Nyt SDP:n kello tikittää hidastuvaan tahtiin ja kokoomus on pessyt puolueen sen vanhoilla kannatusalueilla. Helsingissä vihreätkin ovat kiilanneet sekavassa tilassa rämpivän demariporukan ohi.

Muutkaan puolueet eivät saa korkeita pisteitä nykyisestä toiminnastaan ulkomaalaispolitiikan saralla. Niiden toimintaa kommentoin vuoden loppuun mennessä.

Itse en kuulu mihinkään puolueeseen enkä ole koskaan maksanut yhdenkään puolueen jäsenmaksua. Minun motiivini SDP:n tutkimiseen on pyrkimys sen todellisen vaikutusvallan esiin tuomiseen ainakin osittain.

Kukaan ulkopuolinen ei uskoakseni pysty selvittämään kaikkia vaikutuskanavia, koska SDP on äärimmäisen verkottunut puolue ja sillä on runsaasti omia virkamiehiä kaikilla hallinnon aloilla ja tiedotusvälineissä.

Tämän kirjoituksen tiedot on saatu netistä julkisilta sivuilta. SDP:n todellinen verkottuminen ja vaikutusvalta maahanmuuttopolitiikassa on nähtävästi huomattavasti suurempi kuin kirjoituksesta voi päätellä.

Ohessa tulee terveisiä Lieksasta, jonne on tulossa Suomen suurin pakolaiskeskus, vaikka asukkaat vastustavat sitä ankarasti.

Lieksassa on asetettu revolveri ohimolle vapaaehtoisesti. Miten on asian laita Paimiossa?

Venäläinen ruletti ei kannata. Lopulta häviää aina. 

Boldaukset minun.

* * * * * * * * * *

Lieksan sivistystoimi suhtautuu varovaisuudella kaupunkiin suunniteltuun turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukseen.

Omaa lausuntoaan asiasta keskiviikkona käsitelleen varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunnan puheenjohtaja Kari Pippola (sd.) toteaa lautakunnan olevan huolissaan erityisesti talouskysymyksistä, sillä sivistyspuolella valtion maksamat korvaukset ei nykyisessä muodossaan kata menoja täysimääräisesti.

– Kannamme erityishuolta siitä, ettei meidän toimintoihimme saa syntyä väliinputoajia. Meidän on pystyttävä myös huolehtimaan heistä, jos pakolaiskeskus lopulta tänne perustetaan, Pippola toteaa.

Myös vastaanottokeskuksen vaikutuksia sivistystoimeen selvittänyt sivistysjohtaja Jarkko Määttänen kiinnitti lautakunnan nyt hyväksymässä selvityksessään erityishuomiota resurssien riittävyyteen.

Turvapaikanhakijalasten koulutuksen järjestäminen olisi hänen mukaansa varsin haasteellista ja vaatisi myös henkilökunnan koulutusta.

Kaupunginjohtaja on pyytänyt varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunnalta lausuntoa mahdollisen pakolaiskeskuksen perustamisesta Lieksaan.

Alustavasti pakolaiskeskuksen perustamispaikaksi on suunniteltu Märäjälahden kiinteistöä. SPR on arvioinut, että Lieksan Märäjälahteen olisi kannattavaa avata 240 henkilön vastaanottokeskus.

Sosiaali- ja terveyslautakunta on käsitellyt asiaa 20.8.2009 § 151.

Lautakunta on todennut suhtautuvansa asiaan myönteisesti. Lisäksi lautakunta on todennut, että Lieksa voisi antaa kuntapaikan 30 pakolaiselle vuosittain. Lieksan kaupunginhallitus on käsitellyt asiaa 19.10.2009 § 408. Kaupunginhallituksen esittelytekstissä on selvitetty pakolaisia ja maahanmuuttajia koskevia päätöksiä Lieksassa.

Vastaanottokeskus

Vastaanottokeskuksen ylläpitäjänä voivat olla valtio, kunnat ja järjestöt (yleensä SPR). Myös yksityisillä palveluntuottajilla on mahdollisuus sellainen perustaa. Tällä hetkellä valtion ylläpitämiä keskuksia on 2, kuntien ylläpitämiä 9 ja SPR:n 4.

Vastaanottotoiminnan tavoitteena on ylläpitää turvapaikanhakijan oman elämän hallintaa ja aktiivisuutta, ennaltaehkäistä syrjäytymistä ja luoda turvapaikanhakijalle kotouttamisen välineitä (suomen kieli ja työnteko), joilla hänen mahdollista kotoutumistaan suomalaiseen yhteiskuntaan vahvistetaan.

Vastaanottokeskuksen palvelut ovat seuraavat:

-väliaikainen majoitus

-välttämätön sosiaaliturva (toimeentulotuki)

-akuutti välttämätön sairaanhoito (sairaanhoitaja vastaanottokeskuksessa, lääkäri-, neuvola- ja hammashoito sekä erikoissairaanhoito ostopalveluina)

-tulkkipalvelut ja oikeusapu; vastaanottokeskus järjestää

-lapsille koulu (oppivelvollisuusikäiset alueen kouluissa)

-työ- ja opiskelutoiminta; vastaanottokeskus järjestää

Tilojen kunnostuksesta tarkoitukseen on mahdollisuus saada korvaus. TE-keskus korvaa hyväksytyn talousarvion puitteissa myös kohtuulliset kustannukset vastaanottokeskuksen kalustuksesta (irtaimisto) ja tarvikkeista.

Vastaanottokeskuksen ylläpitäjälle korvataan toiminnasta aiheutuvat palkka-, sosiaali-, matka-, työterveyshuolto ym. henkilöstökustannukset sekä koulutuskustannukset hyväksytyn talousarvion mukaisesti.

Taloudelliset korvaukset

Pääperiaate kustannusten jaosta ja korvaamisesta kunnille on seuraava: Valtio maksaa turvapaikanhakijoiden vastaanotosta koko turvapaikkaprosessin ajan ja maksaa vastaanottokeskuksen kulut täysimääräisesti. Poikkeuksen muodostavat turvapaikanhakijalasten koulunkäynnin kustannukset, jotka jäävät kunnalle. Kun turvapaikanhakija saa oleskeluluvan, voivat kunnat tehdä TE-keskuksen kanssa sopimuksen pakolaisten vastaanotosta ja vastaanoton kustannusten korvaamisesta kotouttamislain mukaan.

Valtio maksaa työvoima- ja elinkeinokeskuksen kanssa sopimuksen tehneelle kunnalle kustakin oleskeluluvan saaneesta turvapaikanhakijasta valtioneuvoston vahvistaman korvauksen. Valtio maksaa laskennallista korvausta yli 7-vuotiaasta pakolaisesta 1900 euroa ja sitä nuoremmasta 6223 euroa vuodessa kolmen vuoden ajan. Lisäksi kunnalle korvataan mm. tulkkipalvelun kustannuksia ja pitkäaikaisen sairauden kustannuksia, jos henkilö on ollut hoidon tarpeessa Suomeen tullessaan.

Kustannusten korvaukset ovat pysyneet samoina vuodesta 1993, eivätkä enää kata kustannuksia. Lisäksi korvausaika, 3 vuotta, on osoittautunut liian lyhyeksi. Vuonna 2010 pakolaisten vastaanoton laskennallisia kustannuksia nostetaan 10 prosentilla. Esimerkiksi yli 7-vuotiaan henkilön osalta laskennallinen korvaus on jatkossa 2090,5 euroa/vuosi ja alle 7-vuotiaista maksettava korvaus 6845 euroa/vuosi. Kuntien sosiaali- ja terveystoimen kustannukset ovat kuitenkin nousseet vuodesta 1993 45,6 %, joten korotus ei kata kustannusten nousua kokonaisuudessaan.

Kaikki pakolaiset eivät hyvin erilaisten taustojensa vuoksi työllisty, vaan saattavat tarvita yhteiskunnan tukea selviytymiseensä pitkään. Kotouttamisohjelman laatiminen on edellytys sille, että kunta voi saada valtiolta korvausta pakolaisten vastaanottamisesta aiheutuviin kustannuksiin.

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen järjestäminen

Kunnan velvollisuus on järjestää jokaiselle kunnassa asuvalle oppivelvollisuusikäiselle lapselle perusopetusta. Turvapaikanhakijalapset ovat oppivelvollisia ja käyvät koulua turvapaikkaprosessin aikana. Turvapaikanhakijalasten koulunkäynnin kustannukset jäävät kunnan vastuulle, niitä valtio ei korvaa erikseen.

Varhaiskasvatus, esiopetus ja perusopetus ovat osa kunnan normaalia palvelua, joka rahoitetaan yleisen valtionosuuden kautta. Vuoden 2006 alusta perusopetuksen valtionosuudessa on huomioitu vieraskieliset oppilaat.

Valtionosuuden perusteena olevia yksikköhintoja korotetaan vieraskielisten oppilaiden osalta määrällä, joka on 20 % perusopetuksen keskimääräisestä yksikköhinnasta. Lisäksi kunnat voivat järjestää maahanmuuttajalapsille perusopetukseen valmistavaa opetusta, johon suoritetaan valtion määrärahoista valtionosuutta, nykyään puolen vuoden ajalta, mutta se on esitetty nostettavaksi vuoteen.

Epäkohtana on maahanmuuttajan asuinkunnan vaihtuessa valmistavan opetuksen valtionosuuden menetys kummankin kunnan osalta, koska opetusministeriön tulkinnan mukaan valtionosuus myönnetään vain siinä tapauksessa, että koko oppimäärä on suoritettu yhdessä ja samassa kunnassa. Omaa uskonnonopetusta on järjestettävä maahanmuuttajakoululaisille kolmen oppilaan järjestämisvelvollisuuden mukaan, mikä lisää opetuksen järjestämiskustannuksia. Hangossa on arvioitu, että maahanmuuttajille annettavan tukiopetuksen ja erilaisten ryhmien kieltenopetuksen valtionosuus on noin 80 % todellisista kustannuksista.

Sivistyspalveluiden näkökulmasta maahanmuuttajien koulutustarpeen selvittäminen ja valmistavan opetuksen yleisten edellytysten järjestäminen on mahdollista joskin haasteellista.

Lieksa joutuu järjestämään koulunkäyntimahdollisuuden kaikille kouluikäisille, joita voi olla n. 50 - 60, jos koko pakolaiskeskuksen asiakkaiden määrä on yhteensä 240 turvapaikanhakijaa ja pakolaista. Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta on hyväksynyt Lieksan kaupungin perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelman 18.2.2009 § 36, jonka mukaisesti opetusta voidaan perusopetusikäisille lapsille järjestää.

Punkalaitumella toiminnassa on erikoistuttu alaikäisten lasten ja nuorten sekä perheiden vastaanottoon. Punkalaitumen pakolaiskeskuksen asiakkaiden opetuksesta vastaavan koulun johtaja Kai Lindvall toteaa, että pakolaiskeskuksen perustaminen vaikuttaa perusopetuksen järjestämiseen paikkakunnalla.

Erityisiä ponnisteluja vaatii aloitusvaihe, kun kerralla on tulossa suuri joukko oppilaita valmistavaan opetukseen. Valmistavan opetuksen järjestämisen kannalta pakolaiskeskuksen lasten jatkuva vaihtuvuus on ongelma, jos valmistavaa opetusta varten perustetaan oma luokkansa.

Aloitusvaiheeseen kannattaa kuitenkin panostaa. Esimerkiksi Punkalaitumella parhaiten on onnistuttu silloin, kun lapset on integroitu mahdollisimman paljon suomalaisten lasten koulun toimintaan ja arkeen.

Kai Lindvallin mukaan perusperiaate on, että valmistavan opetuksen ryhmässä ei voi olla yli kymmentä oppilasta ja ala- ja yläkoululaisia ei voi opettaa samassa ryhmässä. Opetushallitus suosittaa, että ryhmissä olisi enintään kahdeksasta kymmeneen oppilasta. Integrointia kannattaa aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa taito- ja taideaineissa, muissa aineissa vasta sitten, kun riittävä alkeiskielitaito on saavutettu eli noin vuoden valmistavan opetuksen jälkeen. Noin 60 oppilaan opetuksen järjestäminen vaatisi arviolta seitsemän opettajan työpanoksen.

Opetuksen järjestämisen kannalta haasteena voidaan nähdä oppilaiden siirtäminen perusopetukseen valmistavan opetuksen tuntien täyttyessä. Erityisen haastava tilanne on 10-16 vuotiaiden lasten kohdalla, joilla ei ole aiempaa koulutaustaa.

Valmistavan opetuksen ryhmissä kielten opetuksen järjestäminen on haasteellista. Punkalaitumella somalin ja kurdin kielet opetetaan etäopetuksena. Opetus ostetaan Tampereen kaupungilta. Henkilökunnan koulutusta on ostettu OPEKO:sta, TE-keskuksesta ja SPR:stä.

Positiivisena asiana voidaan pitää sitä, että suomalaiset lapset oppivat suhtautumaan luontevasti maahanmuuttajiin ja oppivat jo peruskoulussa monikulttuurisuustaitoja. Kansainvälisyyskasvatuksesta tulee osa koulun tavallista toimintaa. Todennäköisesti opittuja monikulttuurisuustaitoja tarvitaan myöhemmin työelämässä.

Ammatillinen koulutus ja lukio

Mahdollisen pakolaiskeskuksen toiminnan vaikutuksista ammatilliseen koulutukseen on keskusteltu Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän Lieksan ammattiopiston rehtorin Jari Jolkkosen kanssa 20.10.2009.

Keskustelussa todettiin, että pakolaiskeskuksen sijoittuminen Lieksaan voisi olla ammattiopiston ja aikuisopiston kannalta taloudellisesti hyvä asia, jos keskuksen asiakkaat saadaan ohjattua nopeasti koulutukseen. Esimerkiksi 30 uutta opiskelijaa tuottaisi 270 000 € vuodessa lisää tulorahoitusta vuoden 2009 yksikköhinnoilla.

Tutkintoperusteiseen ammatilliseen koulutukseen pääseminen edellyttää kielitestin läpäisemistä, minkä takia suomen kielen opetuksen tehokas alkaminen välittömästi turvapaikan hakijan saavuttua on ensiarvoisen tärkeää. Myös valmistava koulutus pitäisi aloittaa mahdollisimman pian. Kun kielitaito on saavutettu, tulisi pakolaiskeskuksen asiakkaiden ja kuntaan sijoitettujen pakolaisten hakeutuminen koulutukseen varmistaa. Ellei koulutukseen sijoittuminen onnistu, on työpaikan saaminen tulevaisuudessa erittäin haasteellista. Tämä voi johtaa maahanmuuttajien syrjäytymiseen, josta seuraa kustannuksia erityisesti kunnan sosiaalitoimelle.

Pakolaisten osallistuminen lukiokoulutukseen on mahdollista. Esimerkiksi Kemissä maahanmuuttajat voivat suorittaa lukio-opintoja ja saada lukiosta päästötodistuksen sekä ylioppilastutkinnon. Lukiokoulutukseen osallistuvan henkilön valtionosuus vuonna 2009 on 5395 euroa/opiskelija. Lukiokoulutukseen osallistuminen edellyttää hyvää kielitaitoa kuten ammatillinen kouluttautuminenkin.

Sivistyspalvelukeskuksen ohjaus- ja neuvontapalvelut sekä koulutustarpeet

Maahanmuuttajien tukipalveluiden kehittämisen tarve tulee lisääntymään lähitulevaisuudessa Lieksassa. Maahanmuuttopalveluiden keskittäminen osaksi kaupungin palvelua on tarkoituksenmukaista. Maahanmuuttajien erilaiset kieli- ja kulttuuritaustat asettavat hallinnolle uuden haasteen. Näin ollen pakolaiskeskuksen tulevien turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten ohjaus- ja neuvontapalvelujen toteuttamista mietittäessä olisi syytä huomioida myös muut maahanmuuttajat kuten esimerkiksi työperäiset maahanmuuttajat. Ohjaus- ja neuvontapalvelut voisivat palvella kaikkia maahanmuuttajia.

Sivistyspalvelujen näkökulmasta maahanmuuttokoordinaattori tulisi palkata maahanmuuttajien koulutustarpeen selvittämistä ja valmistavan opetuksen yleisten edellytysten järjestämistä varten. Tehtävä olisi eri kieli- ja uskontoryhmien opettajarenkaan kokoaminen ja ylläpito. Koordinaattorin tehtäväkenttään kuuluisi koulujen tulkkipalvelujen järjestäminen ja yhteistyö koulun moniammatillisten ryhmien kanssa.

Sivistyspalvelukeskuksen talousarvio vuodelle 2010 ei mahdollista osallistumista koordinaattorin palkkauksesta aiheutuviin kustannuksiin. Kai Lindvallin mielestä haasteellisena asiana voidaan pitää ensi vaiheessa sopivan henkilökunnan rekrytoimista maahanmuuttajien opettamiseen ja ohjaamiseen. Tarvitaan ihmisiä, jotka eivät pelkää uusia outoja tilanteita ja jotka pystyvät löytämään luovia ratkaisuja ongelmatilanteissa.

Lieksalaisten ja pakolaiskeskuksen asiakkaiden mahdollisten ristiriitatilanteiden ennaltaehkäiseminen ja selvittäminen vaatii osaavaa työvoimaa sekä molempien osapuolten suvaitsevaisuutta ja joustavuutta.

Nuorisotoimen painopistealueena on monimuotoisen nuorisotyön vahvistaminen. Se tarkoittaa muun muassa panostusta maahanmuuttajataustaisten nuorten kanssa tehtävään työhön. Lieksan kaupungin nuorisotoimen näkökulmasta haasteeksi nousee monikulttuuristen kohtaamispaikkojen luominen lieksalaisten ja Lieksaan sijoitettujen nuorten kohtaamisille.

Nuorisotyöntekijöille ja nuorten parissa työskenteleville on järjestettävä em. nuorten kanssa monikulttuurisen toiminnan koulutusta. Vapaa-ajantoiminnalla on suuri merkitys nuoren persoonallisuuden ja ystävyyssuhteiden muodostumiselle. Liikunta- ja kulttuuriseurojen toimintaan osallistuminen helpottaa ja nopeuttaa maahanmuuttajien kotoutumista. Aikuisille kansalaisopiston kurssit ja niiden tarjoamat harrastusmahdollisuudet sekä kontaktit luovat mahdollisuuksia mielekkäälle asumiselle uudessa kotikunnassa.

Turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten ollessa sivistyspalvelukeskuksen asiakkaina muun muassa kansalaisopiston, kirjaston, nuorisotoimen ja uimahallin palveluissa palveluiden käyttäjien määrä lisääntyy. Tämä on myönteinen asia palvelun järjestäjälle. Haasteena asiakaspalveluissa ovat kieleen ja kulttuuriin liittyvät asiat sekä ohjaus- ja neuvontapalveluiden järjestäminen. Asiakkaiden palvelu vie aikaa 1,5 - 2 kertaa enemmän kuin suomenkielisen asiakkaan palvelu, mikä johtanee lisähenkilöstöresurssitarpeisiin, jos kielitaidottomien asiakkaiden määrä merkittävästi lisääntyy.

Yhteenveto taloudellisista seikoista

Pakolaisten vastaanottokeskuksen kulut korvataan sopimuksen mukaan täysimääräisesti, kunhan keskuksen toiminnan kustannusarvio on etukäteen hyväksytetty valtionviranomaisella. Turvapaikanhakijalasten koulunkäynnin kustannukset jäävät kunnan vastuulle.

Kun turvapaikkaprosessi on ohi, ja turvapaikka myönnetty, vastaanottokeskuksesta muutetaan TE-keskuksen kanssa sopimuksen tehneisiin kuntiin. Sosiaali- ja terveyslautakunnan esittää 30 pakolaisen ottamisesta Lieksaan vuosittain.

Kun pakolainen on muuttanut kuntaan, valtio maksaa kolmen vuoden ajan laskennallista korvausta yli 7-vuotiaasta 1900 euroa ja sitä nuoremmasta 6223 euroa vuodessa, mikä on Kuntaliiton laskelmien mukaan vajaat 50 % todellisista kustannuksista. Tämän lisäksi valtio maksaa kolmelta vuodelta pakolaisten toimeentulotukimenot sekä rajoittamattomalta ajalta pitkäaikaisen sairauden kustannuksia, mikäli henkilö on ollut hoidon tarpeessa jo Suomeen tullessaan.

Lisäksi maksetaan tarpeelliset tulkkikustannukset. On huomattava, että kotikuntaoikeuden saaneiden korvausten maksun päätyttyä kustannukset jäävät kokonaisuudessaan kaupungin maksettaviksi.

Tämä tullee kuormittamaan ja aiheuttamaan kustannuksia erityisesti sosiaali- ja terveystoimelle, jos kotouttamisessa, koulutukseen ohjaamisessa ja työllistämisessä ei onnistuta.

Oppivelvollisuusikäisten osalta valtionosuuden perusteena olevia yksikköhintoja korotetaan vieraskielisten oppilaiden osalta määrällä, joka on 20 % perusopetuksen keskimääräisestä yksikköhinnasta.

Vastaanottokeskus tuo paikkakunnalle noin 20 uutta työpaikkaa. Jos työntekijät ovat Lieksan kaupungin asukkaita, olisi verotulokertymä kaupungille noin 78 000 euroa. Lieksan kaupunki hyötyisi myös siitä, että pakolaiskeskuksen asiakkaille toimeentulotukena maksettu raha jäisi paikkakunnan palveluntuottajille ja liikkeisiin.

Kristiinankaupungissa on arvioitu, että 150 paikan pakolaiskeskus toisi paikkakunnalle noin 840 000 euroa vuodessa (kh 22.06. § 255). Kontioniemen vastaanottokeskuksen johtaja Ari Kuronen arvioi 19.10.2009 järjestetyssä pakolaiskeskustelussa, että 240 pakolaisen keskuksen budjetti on noin 3 miljoonaa euroa, josta noin 80 % jäisi paikkakunnalle.

Kaupunginjohtaja Esko Lehto esitti 19.10.2009 mahdollisuutta selvittää pakolaisten sijoittamista Lieksan keskustan alueella sijaitseviin kiinteistöihin, jotka ovat Lieksan kaupungin omistamia ja nykyisin vajaakäytössä. Näin pakolaiskeskuksen toiminnasta saatavat vuokratulot tulisivat suoraan Lieksan kaupungille. Kiinteistöjen kunnostamiseen voitaisiin käyttää valtion rahoitusta, mikä nostaa huoneistojen arvoa. Kristiinankaupungissa pakolaiskeskuksen vuokratuloiksi on arvioitu 162 000 euroa vuodessa.

Sivistystoimeen tulisi palkata maahanmuuttokoordinaattori selvittämään maahanmuuttajien koulutustarpeita sekä valmistavan opetuksen yleisten edellytysten luomista varten. Palkkauskustannus on noin 30 000 - 40 000 euroa vuodessa. Jos oletetaan, että perusopetuksen asiakkaiksi tulee 60 lasta, joudutaan palkkaamaan seitsemän opettajaa lisää. Tällöin opetushenkilöstön palkkakustannukset olisivat noin 280 000 euroa vuodessa. Yhteensä lisäkustannuksia tulisi opetustoimelle 320 000 euroa vuodessa. Huomattava osa kustannuksista saataisiin valtiolta korvauksena kahden vuoden kuluttua pakolaiskeskuksen toiminnan aloittamisesta. Valmistavan opetuksen ja perusopetuksen kustannukset on huomioitava sivistystoimen talousarviota laadittaessa, jos pakolaiskeskus sijoittuu Lieksaan.

Lieksan väestörakenteen kannalta olisi hyvä, että kuntaan sijoitettaisiin ensisijaisesti lapsiperheitä. Jos lapsiperheitä sijoitetaan Lieksaan, lapsiperhepalvelujen tarve tulee lisääntymään pakolaisstatuksen saaneiden siirtyessä asumaan kuntaan. Sivistyspalvelukeskuksen toiminnoista tällä on vaikutusta päivähoitopalvelujen kysyntään ja kustannuksiin.

Muiden sivistystoimen palvelujen lisääntyvä ohjaus- ja neuvontatarve tulee ottaa huomioon palvelujen resurssoinnissa.

Sosiaali- ja terveyspalvelukeskus sekä valtion viranomaiset arvioinevat mahdollisen vastaanottokeskuksen vaikutuksia toimintaansa ja talouteensa erikseen.

Sivistysjohtaja:
Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta päättää lausuntonaan todeta, että

-pakolaiskeskuksen toiminnasta sivistystoimelle aiheutuvat lisäkustannukset otetaan huomioon sivistyspalvelukeskuksen talousarviota laadittaessa, jos pakolaiskeskus sijoittuu Lieksaan

-hyväksyä sivistysjohtajan lausunnon pakolaiskeskusasiassa

-maahanmuuttajien perusopetuksesta aiheutuvien kustannusten korvaukset valtiolta ovat liian pienet. Valtion tulisi korottaa korvaukset vastaamaan todellisia kustannuksia.